print

Tekstin koko:

Tutkimus ja kehitys

Kemiran T&K-toiminnan lähtökohtana on taloudellisesti toteutettavissa oleva kestävä kehitys. Kyse on sekä oman vesijalanjälkemme pienentämisestä ja vesijalanjälkiajattelun harmonisoinnista strategisilla markkinoillamme, että asiakkaidemme tuotteiden ja prosessien tehostamisesta ja taloudellistamisesta. 

Vesitutkimuksen saavutukset 

Monet merkittävimmistä tutkimus- ja tuotekehitysinvestoinneista kumpuavat innovaatiot ovat lähes valmiita laajempaan kaupalliseen tuotantoon. Yksi tällaisista tutkimusalueista on suolanpoisto, joka mahdollistaa puhtaan veden valmistamisen ja tarjoaa siten hyviä kasvumahdollisuuksia. Myös kemikaalien käyttö membraaniteknologioissa eteni hyvin vuonna 2011. Tämän lisäksi toteutettiin erikoisprojekteja, joissa keskityttiin ravinteiden talteenottoon, arvon tuottamiseen jätevedestä sekä öljyriippuvuuden vähentämiseen. Osa projekteista jatkuu vuonna 2012.
 
Esimerkiksi Kiinassa, Intiassa ja Yhdysvalloissa on käynnissä useita pilottiprojekteja liittyen saostumanestoaineisiin, liuskekaasun tuottamiseen ja suolanpoistoon liittyviin sovelluksiin. Pilottiprojektit ovat sisältäneet organisaation luomisen, projektien käynnistämisen ja yhteistyöverkoston perustamisen sekä tutkimustyön muuntamisen kannattavaksi liiketoiminnaksi yhteistyössä asiakas- ja kumppaniorganisaatioiden kanssa.
 

Kestäviin raaka-aineisiin keskittyminen vuonna 2012

Yritysvastuu on olennainen osa Kemiran strategiaa. Tutkimuksen ja tuotekehityksen rooli ja vastuu osana laajempaa toimintaketjua on tukea ydinliiketoimintaa ja tuotantoa etsimällä jatkuvasti uusia mahdollisuuksia ja teknologioita. On myös tärkeää etsiä uusia prosesseja ja vaihtoehtoisia raaka-aineita. Tällä osa-alueella on käynnissä paljon toimintaa, joka jatkuu vuonna 2012.
 
Tulevaisuudessa tärkeimpänä tavoitteena on käyttää tehokkaammin uusiutuvia raaka-aineita, kuten biomassaa. São Paulon uusi tutkimuskeskus keskittyy erityisesti tällaisten ratkaisujen kehittämiseen.
 

Kemira T&K 

  • Neljä tutkimus- ja kehityskeskusta Espoossa, Yhdysvaltain Atlantassa, Kiinan Shanghaissa ja Brasilian São Paulossa.
  • 350 palkattua vesikemian asiantuntijaa
  • Vuonna 2011 tutkimukseen ja tuotekehitykseen käytettiin 39,7 miljoonaa euroa