Tuottavaa tutkimus- ja kehitystoimintaa
Kemira sai vuonna 2010 päätökseen edellisenä vuonna alkaneen tutkimus- ja tuotekehitystoimintansa organisaatiouudistuksen. Syntyi uniikki innovaatioprosessi, joka osallistaa yhtiön koko organisaation kaikilla tasoilla.
Tutkimus ja tuotekehitys on vain yksi funktio, ja sen lisäksi tarvitaan muun muassa markkinointi, myynti, tuotanto ja raaka-aineiden ostotoiminta. Nämä on kytketty yhteen prosessissa, ja se määrittelee, missä vaiheessa kenelläkin on vastuu projektin etenemisestä. Kaikkien toimintojen on oltava mukana, kun tuotekehitysprosessi käynnistetään. Tuotekehityksen kaupallistaminen vaatii mitattavat tavoitteet ja oikeat mittarit sekä tehokkaan myyntiorganisaation.
Tuoteportfolio tukee strategiaa
Kuluneen vuoden aikana Kemiran tutkimukseen ja kehitykseen on luotu tarvittavat osaamispoolit ja rekrytoitu lisää osaamista valituille alueille. Tuotekehitysportfolio on uudistettu tukemaan strategiaa ja on luotu strategisia kumppanuuksia. Oikein valitut kumppanuudet tukevat tätä toimintaa.
”Esimerkiksi laitevalmistus ei koskaan tule olemaan ydintoimintaamme, ja myös sen alan tuntemukseen tarvitsemme kumppanuuksia. Kilpailutoiminnassa nopeus ratkaisee, ja yksin on vaikea saada riittävästi osaamista tarpeeksi nopeasti”, sanoo Johan Grön, joka toimi vuoden 2010 loppuun asti T&K- ja teknologiajohtajana.
Tehokkuus on kestävää kehitystä
Kestävän kehityksen tukeminen on myös tutkimuksen ja tuotekehityksen keskeisiä tavoitteita. Siihen liittyvät ratkaisut ovat tulevaisuudessa yhä merkittävämpiä. Vedenkäsittelyprosesseja optimoimalla tarvittavien kemikaalien määrä vähenee ja mittausmahdollisuudet paranevat. Prosessissa syntyvästä biomassasta saadaan tulevaisuudessa erotettua yhä enemmän raaka-aineita. Jätteestä tulee siis kirjaimellisesti uusi resurssi.
Tutkimuksen ja tuotekehityksen avulla rakennetaan uusia kompetensseja ja laajennetaan tuoteportfoliota. Tutkimuskohteena ovat kemikaalit, joiden tarve on tunnistettu ja joiden osaamista halutaan vahvistaa. T&K-toiminto vahvistaa strategian mukaista osaamista sekä antaa mahdollisuuksia parempiin tulevaisuuden valintoihin.
Uuden kasvun lähteillä
Membraanit eli hyvin pienireikäiset suodattimet ovat olleet jo kymmenen vuoden ajan yksi keskeisistä vedenkäsittelyn tutkimuskohteista. Niiden merkitys on edelleen suuri, ja rinnalla tutkitaan myös mikroja nanomittakaavan teknologioita. Membraaneja käytetään esimerkiksi suolanpoistossa.
Keskeisin uusi tutkimusalue on biomassa, josta saadaan tulevaisuudessa erotettua yhä enemmän raaka- aineita. Vedenkäsittelyssä syntyvä liete on täynnä ravinteita ja mineraaleja, kuten fosforia, nitraatteja ja typpeä, jotka voidaan ottaa uudelleen käyttöön. Biomassasta pystytään mahdollisesti tuottamaan jopa luonnossa hajoavia polymeereja. Kun muut aineet on käsitelty, jäljelle jää vielä biokaasun tuottamiseen tarvittavaa raaka-ainetta eli metaania. Polttoaineena käytettävä bioetanoli tulee olemaan merkittävä tutkimuskohde.