print

Tekstin koko:

Vesitutkimuksen huippuosaamiskeskus

Kemira Oyj ja VTT perustivat Suomeen suuren vesitutkimuksen keskuksen maaliskuussa 2010. Keskuksessa tehtävän tutkimuksen kokonaiskustannuksen arvioidaan olevan noin 120 milj. euroa sisältäen ulkopuolista rahoitusta. Investointi jakaantuu 4 vuodelle ja se synnyttää jatkoinvestointeja pilotti- ja demohankkeisiin. Keskus työllistää vuosittain noin 200 henkilöä.

Tutkimuskeskukseen (Center of Water Efficiency Excellence) kootaan yhteen nykyinen suomalainen vesiosaaminen. Tavoitteena on rakentaa uutta, ainutlaatuista vesiosaamista Suomeen ja luoda ympäristöteknologia-alan yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Tutkimuskeskus tukee Kemiran strategista tavoitetta tulla johtavaksi vesikemian yhtiöksi ja kasvaa kannattavasti luomalla uutta liiketoimintaa nykyisen vahvan vesiosaamisen lisäksi.

Center of Water Efficiency Excellence:n pääkumppaneina ovat Kemira ja VTT. ”Tavoitteena on kehittää uutta teknologiaa, jonka avulla voidaan tehostaa veden käyttöä ja kierrätystä sekä luoda ympäristön kannalta kestävämpiä ja energiatehokkaampia ratkaisuja vesi-intensiiviselle teollisuudelle. Tutkimusalueiden valinnassa yhtenä keskeisenä kriteerinä on ollut globaalien markkinoiden kasvu. Esimerkkejä tutkimusalueista ovat makean veden valmistus energia- ja kustannustehokkaasti merivedestä, jätevedenkäsittelyssä syntyvän biomassan hyödyntäminen energian- ja biopolttoaineiden tuotannossa sekä tuotteiden biohajoavuus”, sanoo Kemiran T&K- ja teknologiajohtaja Heidi Fagerholm.

”Kemira on jo nyt yksi johtavista vesikemian yhtiöistä maailmalla. Meillä on toimintaa 40 maassa, vuosikymmenien kokemus vesiteknologiasta ja kattavasti osaamista erilaisiin vedenkäsittelyn tarpeisiin. Kemiralle tämä on strateginen hanke, jossa haemme kasvua uusista tuotteista ja asiakkuuksista. Vesipula ja sen aiheuttamat ongelmat teollisuudelle ja megakaupungeille ovat globaalisti merkittävä haaste. Veden puutteesta kärsivät alueet ovat yleensä myös niitä, joissa teollisuus ja väestö kasvavat nopeimmin. Siksi paljon vettä käyttävä teollisuus etsii koko ajan tapoja tehostaa vedenkäyttöään. Suomessa veden saatavuus ei yleensä aiheuta ongelmia, mutta meillä on osaamista vesipulan tuomien haasteiden ratkomiseen. Tämä luo Kemiralle ja muille ympäristöteknologian alan yhtiöille mahdollisuuksia kasvaa”, kertoo Kemiran toimitusjohtaja Harri Kerminen.

Tiedotteet

Kuvia tiedotustilaisuudesta 9.3.2010

Kemira's President and CEO Harri Kerminen presenting Harri Kerminen

Paula Lehtomäki, Minister of the Environment Paula Lehtomäki and Johan Grön

Johan Grön, Kemira EVP of R&D and Technology Paula Lehtomäki and Harri Kerminen

Erkki KM Leppävuori, President and CEO of VTT