print

Tekstin koko:

Kemira työnantajana

Liiketapaperiaatteemme ja arvomme luovat vankan pohjan kaikelle toiminnallemme.

Uskomme Kemirassa, että kannustavassa ja yritteliäässä ilmapiirissä syntyy tuloksia ja työn iloa. Korostamme yrittäjähenkeä ja osallistumista sekä jokaisen työntekijän mahdollisuutta vaikuttaa oman työnsä ja työympäristönsä kehittämiseen.

Ammattitaitoinen, aktiivinen ja osallistuva henkilöstö on Kemiran kilpailukyvyn perusta. Tämän takia kiinnitämmekin henkilöstöasioihin erityistä huomiota. 

Kemiran tapa toimia

Visiomme tulla johtavaksi vesikemian yhtiöksi ohjaa toimintaamme. Vision saavuttaminen tarkoittaa, että työskentelemme tiiminä, keskittyen sellaisiin asioihin, jotka tuottavat arvoa asiakkaillemme, opimme toisiltamme ja tavoittelemme työskentely-ympäristöä, jossa työntekijämme voivat menestyä ja kokea työniloa.  

Arvomme pohjautuvat kemiralaisten yhteisiin ajatuksiin.  Arvojen määrittelyyn osallistui yli 1200 kemiralaista, jotka yhdessä pohtivat, mitkä ovat yhteisiä vahvuuksiamme, asioita, joista olemme ylpeitä ja mitä meidän tulisi toiminnassamme kehittää jatkuvan menestyksen takaamiseksi.

Arvomme luovat perustan liiketoiminnallamme, ja tavallemme toimia yhdessä asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Ne ohjaavat myös meitä saavuttamaan tavoitteemme yhdessä. 

Arvot ohjaavat työtämme

Sitoudumme asiakkaiden menestykseen
Asiakkaat ovat toimintamme keskipiste. Menestymme vasta kun tuotamme asiakkaillemme todellista lisäarvoa tuotteillamme, sovelluksillamme tai palveluillamme. Tämä edellyttää, että tunnemme asiakkaidemme toimialan ja liiketoiminnan ja että aidosti kuuntelemme, mitä asiakkaamme tarvitsevat, ja pyrimme tinkimättömästi vastaamaan noihin tarpeisiin.

Välitämme ihmisistä ja ympäristöstä
Emme vaaranna turvallisuutta missään olosuhteissa. Työntekijöidemme hyvinvointi on meille tärkeää. Tuemme hyvinvointia eri tavoin ja seuraamme säännöllisesti työtyytyväisyyttä. Toimimme ympäröivien yhteisöjen hyväksi esimerkiksi osallistumalla yhteiskunta – ja hyväntekeväisyystyöhön. Teemme parhaamme ympäristön ja ihmisten suojelemiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Edistämme toiminnan kehittämistä ja uuden luomista
Arvomme toiminnan kehittämisestä ja uuden luomisesta tarkoittaa, että meidän tulisi liiketoiminnan tuloksellisuuden ja tehokkuuden lisäksi jatkuvasti luoda uutta, esimerkiksi uusia tuotteita, ratkaisuja haasteisiin tai uusia työskentelytapoja. Hyödynnämme kaikki oppimismahdollisuudet: menestykset ja epäonnistumiset tullaksemme paremmiksi. 

Menestymme yhdessä
Menestyksemme riippuu suurelta osin kyvystämme toimia yhdessä. Jokaisen taitoja ja ideoita tarvitaan, jotta voimme kehittää yritystä edelleen. Kuuntelemme toisiamme ja kunnioitamme erilaisia mielipiteitä. Onnistuminen tarkoittaa myös, että kannamme vastuuta omasta ammatillisesta kehittymisestämme ja varmistamme että hyödynnämme kaikki oppimismahdollisuudet.