print

Tekstin koko:

Opiskelijat ja valmistuneet

Yksi merkittävimmistä maailmaa kohtaavista haasteista on koko ajan kasvava puhtaan veden puute. Kemiran visiona on olla johtava vesikemian yhtiö. Tavoitteenamme on edistää puhtaan veden tuottoa ja tukea sen entistä tehokkaampaa käyttöä. Kaikilla Kemiran työntekijöillä on oma roolinsa tämän tavoitteen toteuttamisessa. Haluaisitko sinäkin tulla osaksi Kemiran tiimiä ja osallistua kestävään kehitykseen vesikantojen eheyttämiseksi, meidän kaikkien tulevaisuuden hyväksi?

Kemira tarjoaa opiskelijoille mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja monipuolisia haasteita useilla eri alueilla, kuten tutkimus- ja kehitystyössä, taloushallinnossa, toimitusketjun hallinnassa sekä monella muulla saralla. Saat tilaisuuden työskennellä innovatiivisessa ja kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä, kehittäen samalla omia taitojasi käytännön kautta.

Harjoittelujaksosi aikana sinulle annetaan mahdollisuus käyttää teoreettista osaamistasi päivittäisessä työssä. Saat työskennellä Kemiran kansainvälisten osaajien kanssa ja siten saat myös jalansijaa uusien suhteiden rakentamiseksi tulevaisuuttasi varten.

Kemiran harjoittelijana sinulla tulee olla hyvät kommunikointitaidot, joustava suhtautuminen ja tietysti positiivinen asenne.