Carlos Fuertes, Senior Manager, IT Services, South Europe
Carlos Fuertes aloitti Kemira Ibérica S.A. –yhtiössä Espanjan Barcelonassa vuonna 2000. Ensin hän oli vastuussa ammattitaitoisen IT-palveluosaston perustamisesta Espanjassa. Tällä hetkellä Carlos työskentelee Senior Managerina Etelä-Euroopan IT-palveluissa. Hänen vastuulleen kuuluu Espanja, Portugali, Ranska ja Italia.
Työssään Carlos varmistaa IT-palveluiden kustannustehokkuuden ja korkean laadun Etelä-Euroopassa. Lisäksi hän käynnistää erilaisia kehitysprojekteja liiketoimintavaatimusten perusteella. Hän myös osallistuu globaaleiden IT-palveluiden suunnitteluun ja toteutukseen. ”Joskus ajanhallinta on haasteellista, etenkin kun toteutamme useita projekteja samanaikaisesti, mutta kehityksen seuraaminen on myös todella palkitsevaa.”
Carlos sanoo, että Kemirassa on paljon osaamista. ”Voin päivittäin jakaa kokemuksia ja osaamistani kiinnostavien ihmisten kanssa. Yhtiö tarjoaa myös mahdollisuuksia urakehitykseen.”
Tulevaisuutta ajatellen Carloksella on kaksi päämäärää. Hän haluaa parantaa ja optimoida operatiivisten IT-palveluiden kapasiteettiä tehokkuuden lisäämiseksi. Tämän lisäksi hän haluaa hyödyntää innovatiivisia IT-ratkaisuja Kemiran strategisten liiketoimintahyötyjen kehittämiseksi.