print

Tekstin koko:

23.11.2009

Kemira Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

Kemira Oyj
Pörssitiedote
23.11.2009 klo 10.50


Hallituksella on oikeus päättää osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden perusteella mahdollisesti merkitsemättä jäävien osakkeiden tarjoamisesta hallituksen päättämille tahoille. Osakeannissa liikkeeseen laskettavien uusien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä voi olla enintään 65.000.000 osaketta. Hallitus valtuutettiin päättämään osakeannin muista ehdoista.

Valtuutus on voimassa 31.3.2010 saakka ja se ei kumoa varsinaisen yhtiökokouksen 8.4.2009 hallitukselle antamaa osakeantivaltuutusta.


Helsingissä 23. marraskuuta 2009

Kemira Oyj
Hallitus

Lisätietoja:

CFO Jyrki Mäki-Kala
Puh. 010 86 21589

Sijoittajasuhdepäällikkö Päivi Antola
Puh. 010 86 21140


Kemira on kansainvälinen kemian yhtiö, jonka liikevaihto on 2,8 miljardia euroa. Sen keskeisiä asiakkaita ovat runsaasti vettä kuluttavat teollisuudenalat. Kemira tarjoaa veden laadun ja määrän hallintaratkaisuja, joilla lisätään asiakkaiden energia-, vesi- ja raaka-ainetehokkuutta. Kemiran visiona on olla johtava vesikemian yhtiö. Kemiran maaliliiketoiminnasta vastaavan Tikkurilan tavoitteena on olla markkinajohtaja kauppa- ja rakennusmaaleissa sekä tietyissä puu- ja metalliteollisuusmaaleissa valituilla markkinoilla.

Linkki tiedotteeseen (Pdf)
Link to the release (Pdf)