(Lehdistötiedote)
Alcro-Beckers AB, osa Kemiran maaliliiketoimintaa, on sopinut myyvänsä 50 %:n osuutensa ruotsalaisesta tasoitevalmistajasta Scanspacista Saint-Gobainiin kuuluvalle Gyproc AB:lle. Scanspacin liikevaihto vuonna 2006 oli noin 241 miljoonaa kruunua (EUR 26 milj.). Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta.
– Tämä kauppa on strategisesti hyvä kaikille osapuolille, toteaa Alcro-Beckers AB:n toimitusjohtaja Niklas Frisk. – Scanspac pääsee osaksi suurta konsernia, jonka erikoisalaa ovat tasoitteet ja muut täyteaineet. Alcro-Beckers keskittyy maalinvalmistukseen uudella Nykvarnin tehtaalla.
Scanspacin omistavat tällä hetkellä puoliksi Tikkurila Oy:n tytäryhtiö Alcro-Beckers AB ja maxit Group. Scanspac on johtava tasoitevalmistaja Pohjoismaissa ja sillä on tuotantolaitokset Glanshammarissa ja Salassa Ruotsissa.
Saint-Gobainin kipsiliiketoiminta on maailman johtava kipsilevyjärjestelmien ja kipsilaastien tuottaja. Sillä on myyntiä ja muuta toimintaa yli 50 maassa ja sen liikevaihto vuonna 2006 oli lähes 4 miljardia euroa.
Kemira Coatings on johtava maalitoimittaja Pohjois- ja Itä-Euroopassa. Sen tuotteita ovat kauppa- ja rakennusmaalit sekä puu- ja metalliteollisuusmaalit. Kemira Coatings tarjoaa merkkituotteita kuluttajille ja ammattilaisille noin 40 maassa. Vuonna 2006 Kemira Coatings −liiketoiminta-alueen liikevaihto oli noin 563 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 3 500.
Lisätietoja:
Alcro-Beckers AB
Niklas Frisk, toimitusjohtaja
Puh. +46 8 775 6070, matkapuh. +46 70 637 5734
Kemira Coatings
Jukka Riihimäki, talousjohtaja
Puh. (09) 8577 2280, matkapuh. 040 520 4008
Arja Schadewitz, viestintäpäällikkö
Puh. (09) 8577 2475
www.tikkurila.fi, www.alcro-beckers.com, www.saint-gobain.com/en, www.scanspac.com