Kemira investoi Kiinassa paperikemikaalien tuotantoon Yixingin kaupungissa omistamansa vesikemikaalitehtaan yhteyteen. Tehdas sijaitsee noin 160 kilometrin päässä Shanghaista. Paperikemikaalituotanto alkaa vuoden 2006 ensimmäisen puoliskon aikana. Ensi vuoden aikana toteutettavien investointien jälkeen Kemiran kokonaisinvestoinnit Yixingin vesi- ja paperikemikaalituotantoon ovat noin 60 miljoonaa juania eli noin 7 miljoonaa euroa.
Investoinnin kautta Kemiran paperikemikaaliliiketoiminnasta vastaava yhtiö Kemira Chemicals (Shanghai) Co., Ltd vahvistaa edelleen läsnäoloaan Kiinan kasvavilla sellu- ja paperikemikaalimarkkinoilla. Kemira pyrkii seuraavien vuosien aikana moninkertaistamaan paperi- ja vesikemikaalimyyntinsä Kiinassa.
Uusi Yixingin paperikemikaalituotantolinja hyödyntää nykyisen vesikemikaalitehtaan infrastruktuuria sekä hallinto- ja tukipalveluja. Tehtaat työllistävät kyseisen investoinnin jälkeen vajaat 200 henkeä. Paperikemikaalilinjan päätuotteet ovat paperi- ja selluteollisuuden erikoiskemikaaleja.
"Kiinan paperituotannon volyymi on noin 50 miljoonaa tonnia vuodessa. Tuotannon on ennustettu kasvavan edelleen voimakkaasti seuraavan kymmenen vuoden aikana. Siirryttäessä kohti entistä hienompia paperilaatuja ja enenevässä määrin uudenaikaisiin isoihin paperikoneisiin, paperikemikaalien kysyntä kasvaa merkittävästi", Kemira Chemicals (Shanghai) Co., Ltd:n toimitusjohtaja Juha Kuikka arvioi.
"Kyseessä on Kemiran strategian mukainen liiketoiminnan laajennus uusille kasvaville sellu- ja paperikemikaalimarkkinoille. Kemira on maailman toiseksi suurin sellu- ja paperikemikaalien tuottaja ja maailmanlaajuisten paperiyhtiöiden palveleminen vaatii läsnäoloa kaikilla mantereilla", vientipäällikkö Jukka Hakala Pulp & Paper Chemicalsista painottaa.
Lisätietoja:
Kemira Chemicals (Shanghai) Co., Ltd
Toimitusjohtaja Juha Kuikka
Puh. +86 - 21 - 5868 1240
Gsm +86 - 1370 - 167 3618
Kemira Oyj
Pulp & Paper Chemicals –liiketoiminta-alue
Erikoiskemikaaliyksikkö
Vientipäällikkö Jukka Hakala
Puh. 010 862 7224
Gsm 0500 - 668 205