Kemira vahvistuu paperiteollisuuden erikoiskemikaaleissa Keski-Euroopassa ostettuaan ranskalaiselta kemiankonserni Rhodialta sen paperikemikaaliliiketoiminnan. Kauppaan sisältyy Rhodian tuotantolaitos Ranskassa lähellä Mulhousea. Ostettavan yksikön liikevaihto on noin 16 miljoonaa euroa ja se muodostuu pääasiassa sellu- ja paperiteollisuudelle toimitettavista tuotteista ja palveluista sekä pienestä määrästä rahtivalmistusta Rhodialle.
Kaupan myötä Kemirasta tulee entistä merkittävämpi prosessikemikaalien toimittaja Keski-Euroopan metsäteollisuudelle. Konserni laajentaa kyseisellä markkina-alueella tarjontaansa vaahdonestoaineilla, siistauskemikaaleilla sekä saostumanesto- ja dispergointiaineilla.
Kauppa on looginen osa Kemiran kasvustrategiaa, jonka tarkoituksena on vahvistaa konsernin läsnäoloa kaikilla maailman tärkeimmillä paperiteollisuuden markkina-alueilla. Ranskan uusi yksikkö parantaa myös Pohjoismaissa toimivien yksiköiden vientimahdollisuuksia. Lisäksi se helpottaa Kemira-konserniin juuri liitettyjen amerikkaisyhtiöiden Viningsin ja Vulcanin tuotantoteknologioiden siirtämistä Pohjois-Amerikasta Eurooppaan. Mulhousen yksikön tuotantoteknologia mahdollistaa muun muassa uusien vesipohjaisten, korkeaa lämpötilaa kestävien vaahdonestoaineiden valmistamisen Euroopassa.
- Investointina kauppa ei ole kovin suuri, mutta se avaa meille lukuisia uusia mahdollisuuksia kohti laajempaa tuote- ja palvelutarjontaa tärkeille Keski-Euroopan asiakkaillemme, arvioi Kemiran Pulp & Paper Chemicalsin johtaja Juhani Lindholm.
- Kemiran myynti- ja markkinointihenkilöstö niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisestikin vahvistuu Rhodian asiantuntijoilla ja he tuovat meille arvokasta osaamista ja kokemusta, Kemira Chimie S.A.:n toimitusjohtaja Jean-Francois Caisso toteaa.
Rhodialle paperikemikaaliliiketoiminnasta luopuminen on yhtiön strategian mukaista. Rhodia on yksi maailman johtavista erikoiskemikaalien valmistajista ja se tarjoaa tuotteita ja palveluja kulutushyödyke-, elintarvike-, teollisuushyödyke-, lääke-, lannoite-, auto-, elektroniikka- ja kuitumarkkinoille. Sen liikevaihto vuonna 2002 oli 6,6 miljardia euroa, ja se työllistää 24 500 henkeä.
Kemira on kansainvälinen teollisuuskonserni, joka keskittyy monipuolista osaamista vaativille kemianalan sektoreille. Sen liikevaihto vuonna 2002 oli 2,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 10 300. Kemira on määritellyt sellu- ja paperikemikaalit yhdeksi keskeiseksi liiketoiminnan kasvualueekseen. Tämän sektorin liikevaihto on 600 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Johtaja Juhani Lindholm, Kemira Oyj, Pulp & Paper Chemicals
puh.010 862 1606, gsm 050 553 4931
Johtaja Michael Strand, Kemira Oyj, Pulp & Paper Chemicals
puh. 010 862 7285, gsm 050 692 85
Toimitusjohtaja Jean-Francois Caisso, Kemira Chimie S.A,
puh. +33 1 4346 2261, gsm +33 6 8006 9819
Johtaja Daniel Jürgens-Mestre, Rhodia
puh. +33 1 55 38 42 77, gsm +33 608 368 016