Kemira on tehnyt sopimuksen saksalaisen Frankfurtissa sijaitsevan Klebstoffwerke Collodin Dr. Schultz & Nauth GmbH:n paperikemikaaliliiketoiminnan ostamisesta. Liiketoiminnan vuotuinen myynti tulee pääasiassa Saksasta ja Ranskasta, ja on noin 3,5 miljoonaa euroa.
Yrityskaupan mukana Kemiralle siirtyy arvokasta erityyppisten hartsiliimojen tuotanto- ja sovellusteknologiaa. Collodinin myyntihenkilöstö paperikemikaaleista siirtyy Kemiran palvelukseen Alzenauhun, Saksaan. Hartsiliimojen tuotanto siirtyy Kemira Chemie Ges.mbH:han Kremsiin, Itävaltaan. Collodin valmistaa paperikemikaaleja siirtymäkauden ajan Kemiralle rahtivalmistuksena. Saksassa sijaitseva Kemira Chemie GmbH palvelee aikaisempia Collodinin asiakkaita.
Kauppa vahvistaa Kemiran asemaa Keski-Euroopan paperikemikaalimarkkinoilla muun muassa erilaisten paperiliimojen ja muiden erikoiskemikaalien tuottajana ja tarjoajana. Paperiliimoja käytetään parantamaan paperin ja kartongin painettavuutta ja vedenhylkivyyttä.
Collodinilla on perinteisesti ollut vahva asema hartsiliimojen toimittajana Saksan paperiteollisuudelle. Yrityksen kokonaisliiketoiminnasta paperikemikaalien osuus on noin 20 %. Muu toiminta koostuu pääasiassa elintarvikepakkausten ja autoteollisuuden liimoista, joihin Collodin jatkossa keskittyy.
Kemira on johtava, maailmanlaajuinen sellu- ja paperikemikalien toimittaja ja on määritellyt paperi- ja sellukemikaalit yhdeksi keskeiseksi liiketoiminta- ja kasvualueekseen. Niiden liikevaihto on 600 miljoonaa euroa. Koko Kemiran liikevaihto vuonna 2002 oli 2,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 10300.
Kaupan vahvistuminen vaatii Saksan kilpailuviranomaisten hyväksynnän.
Lisätietoja:
Johtaja Michael Strand
Kemira Chemicals Oy, Pulp & Paper Chemicals
puh. 010 862 7285, GSM 050 69 285
Toimitusjohtaja Frank Wegener
Kemira Chemie GmbH,
Puh. +49-6188-44900, GSM +49 171 5 888 107
Toimitusjohtaja Johannes Fallmann
Kemira Chemie Ges.mbH
Tel. +43-2732-711 557 254, GSM +43 664 100 1705