DI, eMBA Lauri Junnila on nimitetty Kemiran Pulp and Paper Chemicals liiketoiminta-alueen johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi 1.10.2005 alkaen. Lauri Junnila siirtyy Kemiraan Metsä-Botnian strategia- ja talousjohtajan tehtävästä, minkä lisäksi hän on toiminut Metsä-Botnian johtoryhmän jäsenenä. Ennen nykyistä tehtäväänsä Junnila työskenteli vaativissa myyntiin, tuotantoon ja liiketoimintavastuuseen liittyvissä tehtävissä Metsä-Botniassa ja M-Realissa. Hänellä on kattava kokemus sellu-, kartonki- ja paperiteollisuuden kansainvälisistä tehtävistä. Lauri Junnila raportoi tehtävässään pääjohtaja Lasse Kurkilahdelle.
Pulp and Paper Chemicalsin nykyinen johtaja DI Juhani Lindholm siirtyy samasta päivästä alkaen liiketoiminnan kehityksestä vastaavaksi johtajaksi varapääjohtaja Esa Tirkkosen johtamaan M&A-ryhmään, jonka vastuualueena ovat yritysjärjestelyihin liittyvät selvitykset, valmistelut ja niiden toteutus.
OTK Jukka Hakkila on nimitetty Kemiran lakiasiainjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.10.2005 alkaen. Hän toimii samalla Kemira Oyj:n hallituksen, hallintoneuvoston ja johtoryhmän sihteerinä. Jukka Hakkila siirtyy Kemiraan Elcoteqin lakiasiainjohtajan tehtävästä. Jukka Hakkila on aikaisemmin työskennellyt kansainvälisissä lakimies- ja rahoitustehtävissä Suomen Vientiluotossa, Leonia-konsernissa ja Sampo Pankissa sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Jukka Hakkila raportoi tehtävässään pääjohtaja Lasse Kurkilahdelle.
Kemiran nykyinen lakiasiainjohtaja VT Sami Koski jatkaa konsernin lakiasioiden hoitoa toimien lakiasiainjohtajan varamiehenä. Johtaja Koski raportoi tehtävässään Jukka Hakkilalle.
Lennart Albertsson on nimitetty 7.9.2005 alkaen Kemwater-liiketoiminta-alueesta vastaavan johtajan varamieheksi ja hän ottaa vastuun Kemwaterin liiketoiminnasta kunnes nykyisen johtajan Lennart Johanssonin seuraaja on valittu. Kemwaterin nykyinen johtaja Lennart Johansson siirtyy ruotsalaisen teollisuuskonserni Trelleborg AB:n palvelukseen 1.11.2005 alkaen. Lennart Albertsson jatkaa edelleen työtään Kemwater-liiketoiminta-alueen talousjohtajana.
Ingvar Petterson on nimitetty 7.9.2005 alkaen Kemira Kemi AB:n toimitusjohtajaksi nykyisen toimitusjohtajan Lennart Johanssonin tilalle. Ingvar Petterson toimii tällä hetkellä Helsingborgin toimipaikan johtajana ja hän on aikaisemmin työskennellyt Kemirassa kansainvälisissä johtotehtävissä Ruotsissa ja Hollannissa. Ingvar Petterson raportoi Kemira Kemi AB:n hallitukselle ja Kemwater-liiketoiminta-alueen johtajalle.
Lisätietoja:
Kemira Oyj
Lasse Kurkilahti, pääjohtaja
puh. 010 862 1801
Timo Leppä, viestintäjohtaja
puh. 050 30 168 00