Nordic Aluminium Oyj ja Kemiraan kuuluva Kemwater Services Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Nordic Aluminiumin prosessijätevesien käsittelyn ulkoistamisesta. Kemwater Services ottaa hoitaakseen Nordic Aluminiumin Kirkkonummen tehtaan jätevesien käsittelyn ja vedestä erotetun sakan kierrätyksen uusioraaka-aineeksi.
Nordic Aluminiumin jätevedestä erotetussa sakassa on arvokasta alumiinihydroksidia, joka hyödynnetään Kemiran Harjavallan tehtailla. Uusioraaka-aine on komponenttina ALF-vedenpuhdistuskemikaalin valmistuksessa. Kemikaalia tuotetaan tästä raaka-aineesta määrä, joka riittää noin 20 keskisuuren suomalaisen jätevedenpuhdistamon vuotuisen jätevesimäärän käsittelyyn.
Ulkoistamisesta hyötyvät paitsi molemmat yhtiöt, ennen kaikkea ympäristö, sillä nyt Nordic Aluminiumin tuotannossa sivuvirtana syntyvä alumiinihydroksidi saadaan kierrätetyksi. Tällöin säästetään sekä jätemaksuissa että ulkomailta tuotavan alumiiniraaka-aineen hankinnassa.
Nordic Aluminium haluaa keskittyä ydinliiketoimintoihinsa, alumiiniprofiilien ja profiileista jatkojalostettavien tuotteiden tuotantoon. Jätevesien käsittely puolestaan on Kemwater Services Oy:n ydinliiketoimintaa, ja siksi Nordic Aluminium haluaa tehdä yhteistyötä tämän alan johtavan osaajan kanssa. Ympäristöpolitiikkansa mukaisesti Nordic Aluminium on sitoutunut pienentämään ympäristön kuormitusta. Antaessaan vesilaitoksensa Kemwater Services Oy:n hoitoon yhtiö varmistaa, että laitos on asiantuntevissa ja luotettavissa käsissä, jolloin myös ympäristömääräyksiin reagoidaan ennakoivasti. Nordic Aluminium tiedostaa myös Kemiran voimavarat ja osaamisen kehittää vesilaitoksen toimintaa tehokkaammaksi ja siten varmistaa ympäristökuormituksen pienentämisen myös tulevaisuudessa.
Kemiran strategiassa vedenpuhdistuskemikaalit ovat osa yhtiön ydinliiketoimintaa. Kemira kohdistaa merkittävästi voimavarojaan veden ja lietteen käsittelyn tutkimus- ja kehitystoimintaan. Asiakkaille tarjotaan tuotteiden ohella kokonaispalvelua, joka käsittää mm. alaan liittyvän taitotiedon. Kemwater Services Oy:n toiminta-ajatuksena on tarjota operointivastuuta kuntien ja teollisuuden juoma-, jäteveden- ja lietteenkäsittelylaitoksissa. Kuntarajoista riippumattomana, alueellisesti toimivana vesiyhtiönä se pystyy käyttämään asiantuntijaresursseja tehokkaasti hyväkseen. Kemwater Services Oy:n liiketoiminta perustuu siten tuotteiden ja prosessien kehittämiseen ja kustannustehokkuuden parantamiseen ja näin parempaan puhdistustulokseen ja pienempään ympäristökuormitukseen.
Lisätietoja:
Nordic Aluminium Oyj
Profiilit-liiketoiminta-alueen johtaja
Matti Savolainen
puh. (09) 6825 2281
Kemira Oyj, Kemwater-yksikkö
Yksikön päällikkö
Aija Jantunen
puh. 010 862 1682, gsm 050 - 583 9714
Kemwater Services Oy
Toimitusjohtaja
Vesa Ranta-Pere
puh. 010 862 1695 gsm 050 - 374 8376