print

Tekstin koko:

6.10.2003

Pori käynnistää kehittämisvaihtoehtojen ympäristövaikutusten arvioinnin

Kemiran Porin tehdas on käynnistänyt kehittämishankkeita varmistaakseen toimintansa pitkäjänteisellä ja kestävällä pohjalla myös tulevina vuosina. Parantaakseen kilpailukykyään Porin tehdas varautuu mahdollisuuteen nostaa pitkällä aikavälillä tehtaan tuotantotasoa edelleen nykyisestä 130 000 tonnista titaanidioksidipigmenttejä vuodessa.  Kehitysohjelmassa tarkastellaan vaihtoehtoja ferrosulfaatin jatkojalostamiseksi hyötykäyttöön mm. sementti- ja terästeollisuuden raaka-aineiksi. Toiminnan vaatima lisäenergian hankinta kuuluu myös kehitysohjelmaan.

Koska kehittämishankkeet kokonaisuutena edellyttävät lakisääteistä ympäristövaikutusten arviointia (YVA) ennen hankkeiden ympäristölupahakemusten käsittelyä, Kemira on jättänyt ympäristövaikutusten arviointiohjelman yhteysviranomaisena toimivalle Lounais-Suomen Ympäristökeskukselle.

Porin tehtaalla on kehitetty eri menetelmiä, joilla titaanidioksidituotannossa syntyvän ferrosulfaatin ja muiden oheistuotteiden ominaisuuksia voidaan parantaa ja samalla monipuolistaa niiden hyötykäyttömahdollisuuksia. Lisäenergian hankinnassa tutkitaan eri vaihtoehtoja joko omana investointina tai yhteishankkeena energiantuottajien kanssa. Yhtenä vaihtoehtona on Porin Lämpövoima Oy:n hanke jätteenpolttolaitoksen perustamisesta Kemiran tehdasalueelle. Koko lisäenergian tarpeen tyydyttämiseksi tutkitaan myös isomman kattilalaitoksen vaihtoehtoja. 

Ferrosulfaatin myyntinäkymät Euroopassa on tällä hetkellä lupaavat. Potentiaalisia markkinoita on nykyisen laajan vedenpuhdistuskäytön ohella erityisesti sementtiteollisuudessa. Vaikka myyntinäkymät ovatkin hyviä, Kemira varautuu myös ylimäärien käsittelyyn ja sijoittamiseen kaatopaikalle. Lisäkaatopaikka-alueet varataan tehdasalueelta Meri-Porissa ja Kemiran Kipsikorven teollisuusjätteen kaatopaikka-alueelta Porin Kellahdella.

Nyt käynnistyvässä YVA -menettelyssä tarkastellaan seuraavia kehittämisvaihtoehtoja:  

  • Tuotantokapasiteettia nostetaan, mutta tehostettujen myyntiponnistelujen lisäksi oheistuotteiden muuta jatkojalostusta ei toteuteta. Ylimäärä varaudutaan läjittämään kaatopaikalle.
  • Tuotantokapasiteettia nostetaan ja oheistuotteista valmistetaan lämpöön perustuvalla menetelmällä uusia markkinoitavia tai kaatopaikkasijoitukseen soveltuvia tuotteita. 
  • Tuotantokapasiteettia nostetaan ja oheistuotteista valmistetaan talteen ottavalla prosessoinnilla uusia markkinoitavia tai kaatopaikkasijoitukseen soveltuvia tuotteita.  
  • Tuotantotoiminta säilyy nykyisenä ja oheistuotteiden ylimäärät sijoitetaan kaatopaikoille. 


YVA -menettelyssä ei tehdä hanketta koskevia päätöksiä. Tehdasalueen ja Kipsikorven kaatopaikka-alueen ympäristöjen asukkailla, yhdistyksillä ja järjestöillä sekä muilla hankkeista kiinnostuneilla on mahdollisuus vaikuttaa nyt julkistettuun ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan. Arviointityön tulokset kootaan myöhemmin julkaistavaan ympäristövaikutusten arviointiselostukseen. YVA -menettely on tarkoitus saada päätökseen heinäkuun 2004 loppuun mennessä, jonka jälkeen Porin tehdas jättää ympäristölupahakemuksen Länsi-Suomen Ympäristölupavirastoon.

Lounais-Suomen Ympäristökeskus asettaa YVA -ohjelman julkisesti nähtäville lokakuun alussa noin kuukauden ajaksi. Tänä aikana kansalaiset ja yhteisöt voivat ilmaista mielipiteensä suunnitellun ympäristövaikutusten arvioinnin riittävyydestä. Mielipiteet osoitetaan Lounais-Suomen Ympäristökeskukselle. 

Hanketta ja laadittua ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa esitellään yleisötilaisuuksissa tiistaina 21.10. kello 18 alkaen Kemiran tehtaalla Meri-Porissa ja keskiviikkona 22.10. kello 18 alkaen Maaseutumatkailu Koivumäessä Kellahdella.

Lisätietoja YVA - hankkeesta antavat:

Ympäristöjohtaja Pekka Lammi
puh. 010 863 1760, gsm 050 - 350 6492   

Toimitusjohtaja Matti Viitanen
puh. 010 863 1001, gsm 050 - 406 1232