Kemiran vesisektoria palveleva toimiala on vakiinnuttanut asemansa yhtenä johtavista flokkulanttien ja koagulanttien kehittäjistä. Näiden erottelumekanismien käyttöönotto öljyteollisuudessa on kuitenkin osoittautunut vaikeammaksi: öljyyn sekoittuneen jätteen flokkaus muodostaa erilaisen haasteen kuin veteen sekoittuneen jätteen erottelu.
Kemiran öljyliiketoiminnan tärkeäksi kehittämiskohteeksi ovatkin nousseet flokkulantit, jotka mahdollistavat öljypohjaisten nesteiden osittaisen uudelleenkäytön.
Muutama vuosi sitten kansainvälinen öljyalan yritys otti yhteyttä Kemiraan, toiveenaan kehittää kiinteän ja nestemäisen aineksen erottava menetelmä öljypohjaisille porausliejuille. Tutkimuksen tuloksena syntyi patentoitu teknologia yksinoikeudella kyseisen öljy-yrityksen käyttöön.
Keksintö mahdollistaa paremmat poraustulokset, jätemäärän vähentämisen ja alhaisemmat kustannukset. Lisäksi alkuperäisistä liejuista voidaan käyttää suurempi osa uudelleen.
- Kehitimme tavan käyttää hiutaloittamisaineita erilaisessa fysikaalisessa muodossa, niin että aineet saavat öljypohjaisen aineen aggregoitumaan. Tämä uutuus mahdollisti patentoimisen, kertoo Ray Farinato Kemiran tutkimus- ja kehitystoiminnosta.
Kemiran öljykenttäprojekteista vastaava tekninen päällikkö Henry Masias sanoo teknologian avaavan Kemiralle ovia uusiin sovellusmahdollisuuksiin.
- Kaikkialla maailmassa on paljon öljynporausalueita, ja on erittäin vaikeaa erottaa toisistaan öljy, kiinteä aines sekä ylimääräinen vesi niin suurista massoista.
Öljytuotannon kemikaalien yksikkö tekeekin yhteistyötä öljyalan yritysten kanssa globaalisti.
Teksti Laura Palotie
Keksinnön patentti on Kemiran Jorge Adamsin hallussa.