Osakeantivaltuutus
Kemira Oyj:n hallitus ehdottaa huhtikuun 8. päivänä 2009 pidettävälle varsinaiselle yhtiö¬kokoukselle, että hallitus valtuutettaisiin päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja/tai yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta (”Osakeantivaltuutus”) seuraavin ehdoin:
Annettavien osakkeiden enimmäismäärä
Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään 12.500.000 uuden osakkeen antamisesta sekä enintään 6.250.000 yhtiön hallussa olevan yhtiön oman osakkeen luovuttamisesta.
Maksullinen ja maksuton osakeanti
Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiön hallussa olevat omat osakkeet luovut¬taa joko maksua vastaan (”Maksullinen osakeanti”) tai yhtiön osakepalkkiojärjestelmän toteuttamisen yhteydessä maksutta (”Maksuton osakeanti”).
Oikeus osakkeisiin
Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa
- yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita; tai
- osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten yrityskaup¬pojen tai -järjestelyjen rahoittaminen tai toteuttaminen, yhtiön oman pääoman rakenteen kehittäminen, osakkeen likviditeetin parantaminen tai se on perusteltua yhtiön osakepalkkiojärjestelmien toteutta¬miseksi. Suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain yhtiön osakepalkkio¬järjestelmien toteuttamisen yhteydessä.
Merkintähinnan merkitseminen taseessa
Uusia osakkeita annettaessa osakkeiden merkintähinta merkitään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Yhtiön omia osakkeita luovutettaessa merkitään osakkeesta maksettava määrä sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Muut ehdot ja voimassaolo
Hallitus päättää muista osakeanteihin liittyvistä seikoista.
Osakeantivaltuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
Helsingissä helmikuun 24. päivänä 2009
Kemira Oyj
Hallitus