print

Tekstin koko:

Kunnallinen vesi 

Kunnallinen vedenkäsittely on ollut toimintamme selkäranka jo useiden vuosikymmenien ajan, kuten myös läheiset suhteet vedenkäsittelyasiakkaiden kanssa eri puolilla maailmaa. Nyt olemme yksi maailman johtavista prosessiosaajista, joten voimme luotettavasti toimittaa laajan valikoiman sekä vakiotuotteita että räätälöityjä tuotteita ja ratkaisuja.

Yhteinen vastuu tuloksista

Meillä on pitkäaikaista kokemusta prosessioptimointiin liittyvästä yhteistyöstä kunnallisten vedenkäsittelylaitosten kanssa, ja pyrimme aina ymmärtämään asiakkaiden tarpeet perinpohjaisesti. Näin voimme varmistaa, että laitosten puhdistustulos on vaatimusten mukainen. Olemme yhdessä vastuussa laitosten kokonaistuloksesta.

Tarjoamme kunnille useita sovelluksia niin juomaveden valmistukseen kuin jäteveden puhdistukseen, esimerkiksi kemialliseen saostukseen, biologiseen käsittelyyn, hajujen ja korroosion estoon, puhdistukseen ja lietteen käsittelyyn. Yhteistyöllä voimme löytää vastauksen kaikkiin haasteisiin.

Kunnallisen vedenkäsittelyn edistämiseksi tarvitaan laaja-alaista tutkimusta, jossa Kemira on vahvasti mukana. Meillä on omat tutkimus- ja kehityskeskukset sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Lisäksi käytössämme on Kemira-konsernin muiden liiketoiminta-alueiden kanssa yhteistyössä toimivia tutkimuskeskuksia.

Olemme maailman suurin vedenpuhdistuksessa käytettävien saostuskemikaalien toimittaja ja kolmanneksi suurin flokkulanttien toimittaja.

Tavoitteenamme on olla asiakkaiden ykkösvalinta vedenkäsittelykumppaniksi.