print

Tekstin koko:

Kehitysyhteistyöjärjestö Plan

Plan on kehitysyhteistyöjärjestö, joka parantaa kehitysmaiden lasten elämänlaatua pysyvästi. Planin työn pääasiallisia rahoittajia ovat yksityiset, kummitoiminnassa mukana olevat henkilöt. Tärkeitä rahoittajia ovat myös ulkoasiainministeriö sekä yritykset. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton Plan perustettiin 1937 ja Suomessa toiminta alkoi 1998. Plan toimii yhteensä 66 maassa ja sillä on 1,3 miljoona kummilasta, joiden kautta se tavoittaa yli 15 miljoonaa kehitysmaan lasta ja heidän perhettään.

Kemira tukee yhteistyössä Planin kanssa lasten oikeuksia veteen, terveyteen ja kehitykseen eri maissa tapahtuvien konkreettisten projektien kautta.

Kemiran markkinointi- ja viestintäjohtaja Leena Lie sanoo veteen liittyvän yhteisvastuukohteen olevan luonnollinen valinta Kemiralle. ”Vesi on yksi ihmisen tärkeimmistä elinehdoista ja puhdas vesi on elämän perusedellytys. Oikeus veteen liittyy myös oleellisesti ihmisoikeuksien toteutumiseen”, hän jatkaa.

Kemiran ja Planin yhteistyö antaa myös henkilöstölle mahdollisuuden osallistua toimintaan Planin maaorganisaatioiden kautta ja järjestää esimerkiksi tapahtumia niissä useissa maissa, joissa Kemiralla on toimintaa. Tärkeää onkin, että yhteistyöstä tulisi koko henkilöstön yhteinen asia, jonka hyväksi kaikilla on mahdollisuus tehdä jotain.

”Yhteistyö Planin kanssa globaaleissa kehitysprojekteissa vahvistaa Kemiran asemaa maailmankansalaisena ja antaa yhtiölle mahdollisuuden tehdä hyvää omalla vesiosaamisellaan”, toteaa Kemiran toimitusjohtaja Harri Kerminen. ”Kemiran ja Planin välisessä yhteistyössä molempien ydinosaaminen yhdistyy hienolla tavalla”, Planin pääsihteeri Riitta Weiste lisää.

Planin ja Kemiran vesiyhteistyö - Puhdas vesi säästää henkiä

Puhdas vesi on ihmisoikeus: ilman vettä ei toteudu oikeus elämään, kehitykseen eikä riittävään elintasoon. Mutta kun vettä on ja oikeudet toteutuvat, vesi voi parhaimmillaan säästää henkiä ja jopa estää pakolaisuutta.

Kemiran ja Planin yhteistyö tukee lasten oikeutta veteen, terveyteen ja kehitykseen Etiopiassa, Boliviassa ja Intiassa.

  • Etiopiassa lasten selviytymiseen ja kehitykseen keskittyvän ohjelman kaksi osa-aluetta ovat vesi- ja sanitaatiopalveluiden parantaminen ja lastentautien ehkäiseminen.
  • Bolivian varhaiskasvatusohjelma edistää lasten kokonaisvaltaista kehitystä raskausajasta alkaen. Vanhempia ja kasvattajia koulutetaan muun muassa varhaislapsuuden virikkeistä, oikeasta ravinnosta ja puhtaan veden sekä hygienian merkityksestä.
  • Intian yhteistyöprojektin tavoitteena on parantaa maaseudun koululaisten hygienian tuntemusta sekä koulujen vesi- ja sanitaatiopalveluita.

Kemiran ja Planin vesiyhteistyö - katso video!

Tutustu tarkemmin Kemiran ja Planin yhteistyöhön

Yhteistyö Planin kanssa sujuu: Kemiran avulla terveystietoa Etiopiaan

Kemira on mukana Plan Suomi -säätiön hankkeessa, jossa etiopialaisten pikkulasten vanhempia valistetaan puhtaan veden merkityksestä terveydelle.

Lue lisää Plan Suomi -säätiön hankkeesta Etiopiassa

Lapselle vesi turvaa oikeuden elämään

Kesästä 2010 lähtien vesi on ollut YK-tasolla tunnustettu ihmisoikeus. Vaikka juomaveden saatavuudessa on viime vuosina tapahtunut edistystä globaalitasolla, ovat tuntikausien päivittäiset vedenhakumatkat köyhimmissä maissa edelleen miljoonien naisten ja lasten arkipäivää.

Lue lisää vedestä ihmisoikeutena

Plan Bolivian varhaiskasvatusprojekti tukee alle kouluikäisten lasten kehitystä

Kemira tukee varhaiskasvatusprojektia Boliviassa osana Planin kanssa tehtävää yhteistyötä. Projekti on käynnissä 332 yhteisössä ja 14 kunnassa. Yli 25 000 ihmistä, mukaan lukien lapsia, opettajia, yhteisömentoreita, terveyden- ja lastenhoitajia, ovat osallistuneet projektiin.

Lue lisää varhaiskasvatusprojektista Boliviassa

Lupaavia tuloksia Planin ja Kemiran vesihuoltohankkeesta Kiinassa

Kemira tukee Planin kanssa projektihankkeiden kautta lasten oikeuksia veteen, terveyteen ja turvalliseen kasvuun. Yksi hankkeista oli koulu- ja yhteisöhanke kiinalaisessa Zhang Chengin kylässä, jossa tavoitteena on parantaa paikallisen ala- ja keskikoulun vesihuollon toimivuutta.

Lue lisää vesihuoltohankkeesta Kiinassa

YK tunnusti puhtaan juomaveden ihmisoikeudeksi

YK:n yleiskokous julisti keskiviikkona 28.7.2010, että puhdas juomavesi ja sanitaatio ovat kaikille kuuluvia ihmisoikeuksia.

Lue lisää puhtaan veden julistamisesta ihmisoikeudeksi

Kemira keräsi 37 388 euroa Planille Haitin auttamiseksi

Kemira osallistui Planin järjestämään hyväntekeväisyyskeräykseen Haitin maanjäristyksen uhrien hyväksi tammi-maaliskuussa 2010.

Lue lisää hyväntekeväisyyskeräyksestä

Puhdas vesi säästää henkiä

Puhdas vesi on ihmisoikeus: ilman vettä ei toteudu oikeus elämään, kehitykseen eikä riittävään elintasoon. Mutta kun vettä on ja oikeudet toteutuvat, vesi voi parhaimmillaan säästää henkiä ja jopa estää pakolaisuutta. Näin voi käydä esimerkiksi Etiopiassa, missä Kemira työskentelee puhtaan veden puolesta yhdessä kehitysyhteistyöjärjestö Planin kanssa.

Lue lisää puhtaan veden merkityksestä Etiopiassa

Plan auttaa maanjäristyksen uhreja Haitilla - Kemira lahjoittaa saman summan kuin työntekijät

Kemira kannustaa työntekijöitään tukemaan Planin työtä Haitilla ja tekemään lahjoituksen Plan Finlandille. Kemira lahjoittaa keräykseen saman summan tuplatakseen Kemiran työntekijöiden keräämät varat.

Lue lisää Kemiran kampanjasta Haitin uhrien hyväksi