print

Tekstin koko:

Sanomalehtipaperi 

Kemira tarjoaa sanomalehtipaperin valmistajille useita ainutlaatuisia teknologioita. Hyväksi havaittu ja tehokas Fennopol-retentiokonseptimme auttaa sanomalehtipaperin valmistajia maksimoimaan tuottavuutensa. Olemme myös kehittäneet ainutlaatuisia työkaluja märän pään kemian hallintaan. Tällaisia ovat esimerkiksi kasaantumisen tarkkailuun suunniteltu Kemira Flyto, prosessin aikaiseen biofilmin muodostumisen tarkkailuun suunniteltu Kemira Biostrix, sekä prosessin aikaiseen kemikaalien annostelun optimointiin tarkoitetut Kemira FennoDose ja FennoData. Muita sanomalehtipaperin tuotantoon tarkoitettuja teknologioitamme ovat matalaemäksinen siistauskonsepti ja Kemwhite-täyteaineet.

Koko maailman sanomalehtipaperin tuotanto on noin 39 miljoonaa tonnia vuodessa. Tuotantoa hallitsevat Pohjois-Amerikka 34 prosentin ja Länsi-Eurooppa 28 prosentin osuudellaan. Sanomalehtipaperin kulutus taas on suurinta Aasiassa, jonka osuus on 32 prosenttia koko maailman kulutuksesta. Sanomalehtipaperin kysyntä Pohjois-Amerikassa on laskenut vuodesta 2000 lähtien. Euroopassa kysyntä polkee paikallaan, kun taas Aasiassa kysyntä on viime vuosina kasvanut ja kasvaa edelleen.

Lehtien myyntimäärällä mitattuna sanomalehtimarkkinoita johtaa Kiina, missä myynti on 100 miljoonaa kappaletta päivässä, seuraavina tulevat Intia, 79 miljoonaa; Japani, 70 miljoonaa; Yhdysvallat 53 miljoonaa, ja Saksa 22 miljoonaa kappaletta päivässä.