print

Tekstin koko:

Historiaa

Kemira Pigmentsin tuotanto käynnistyi 1.4.1961 nimellä Vuorikemia Oy,  tuolloin tehtaan nimelliskapasiteetti oli 16.000 tonnia titaanidioksidipigmenttejä. Vuorikemia Oy:n yhtiöjärjestys oli vahvistettu aiemmin 7.5.1957, yhtiön perustava kokous pidetty 8.6.1957 ja yhtiö merkitty kaupparekisteriin 20.6.1957. Yhtiön perustajina olivat olleet Rikkihappo - ja Superfosfaattitehtaat Oy, Outokumpu Oy, Otanmäki Oy, Typpi Oy ja Imatran Voima Oy, kaikilla samansuuruinen 20 % osuus yhtiöstä. Pigmentinvalmistuksen tietotaito ostettiin englantilaiselta British Titan Productsilta (BTP). Toiminta kansainvälistyi nopeasti, sillä jo vuonna 1962 tuotteita vietiin noin 35 maahan. 70-luvulla toiminta laajeni edelleen ja tuotantokapasiteetti vuonna 1974 oli jo 80.000 tonnia.

1980-luku

80-luvulla Porin tehtaalla investoitiin voimakkaasti ympäristönsuojeluun mm. jätevesikuormituksen vähentämiseksi. 80-luku oli myös markkinoinnin kulta-aikaa, kysyntä oli voimakasta ja vientiä noin 60 maahan. Tunnustuksena mittavasta viennistä yritykselle myönnettiin Tasavallan Presidentin vientipalkinto vuonna 1982.  Vuonna 1985 Kemira osti titaanidioksiditehtaan Savannahista Yhdysvaltojen itärannikolta.

1990-luku

Vuonna 1993 Kemira osti toisen titaanidioksiditehtaan Rotterdamista Hollannista. 1990-luvulla perustettiin myös useita myyntikonttoreita ulkomaille mm. Unkariin, Belgiaan, Saksaan, Singaporeen ja Chileen. Vuoteen 1993 asti Vuorikemia oli oma  tulosyksikkö Kemira-konsernissa, vasta vuonna 1994 Vuorikemia muutettiin Kemira Pigments Oy:ksi.

Samalla vuosikymmenellä Kemira Pigmentsille myönnettiin tunnustuksia laadukkaasta toiminnasta ja tehokkaasta ympäristönsuojelusta: ISO 9001 -laatusertifikaatti vuonna 1992, ISO 14001 -ympäristösertifikaatti vuonna 1996 ja Porin kaupungin ympäristöpalkinto vuonna 1999. 

2000-luvun alku

2000-luvun vaihteessa Kemira myi Savannahin ja Rotterdamin tehtaat amerikkalaiselle Kerr McGee-yritykselle. Uuden vuosituhannen vaihtuessa Porin tehtaan tuotantokapasiteetti nousi 120.000 tonniin.Tavoitteeksi asetettiin tuotantomäärän nostaminen yli 130.000 tonniin vuoteen 2006 mennessä.

Lokakuussa 2004 Kemira Pigmentsille myönnettiin Pori-palkinto tunnustuksena pitkäaikaisesta toiminnasta porilaisten vakaana ja luotettavana työnantajana sekä merkittävistä investoinneista ympäristönsuojeluun.  Pigmentsin ympäristöinvestoinnit ovat olleet yli 100 miljoonaa euroa 1980 -luvulta lähtien.

2006-2007

Kemiraa vuodesta 1998 kosmetiikkaliiketoiminnassa konsultoinut, saksalainen tutkimus - ja kehitysyhtiö IFAC GmbH, siirtyi Kemira Pigmentsin omistukseen huhtikuussa 2006.  Saksan Oberhausenissa sijaitseva teknologiakeskus on nykyiseltä nimeltään Oberhausen Technology Center ja se on keskittynyt tukemaan Pigmentsiä erityisesti kosmetiikkateollisuuden tutkimuspalveluiden ja kehitysprojektien kautta.Tehtaan piippu alhaaltapäin kuvattuna.

Vuonna 2007 Kemira Pigments osti Pohjois-Amerikasta New Jerseyn Northvalesta vuonna 1974 perustetun kosmetiikkayrityksen nimeltään TRI-K Industries, joka nykyisellään toimii nimellä Kemira Specialty Inc. Kaupan myötä Kemira Pigmentsin tuotetarjonta lisääntyi etenkin iho-ja hiustenhoitotuotteisiin.

Vuonna 2006 Kemira Pigmentsille myönnettiin sertifioitu TTT-järjestelmä (työterveys-ja turvallisuus) OHSAS 18001.

Vuosi 2008

Porin tehtaan vuotuinen titaanidioksidin tuotantokapasiteetti on 140.000 tonnia. Kemira keskittyy tulevaisuudessa edelleen ympäristö- ja turvallisuuskulttuurin jatkuvaan parantamiseen sekä energiatehokkuuteen.