08.07.2014 - Pörssitiedote

Kemira Oyj vahvistaa johtavaa globaalia sellu- ja paperikemikaalien markkina-asemaansa ostamalla AkzoNobelin paperikemikaaliliiketoiminnan

Kemira Oyj
Pörssitiedote
8.7.2014 klo 9.00 (CET+1)

Kemira on tehnyt AkzoNobelin kanssa alustavan sopimuksen, jonka mukaan se ostaa AkzoNobelin globaalin paperikemikaaliliiketoiminnan. Sopimus kattaa myös AkzoNobelin kolloidisen silikaatin jakelun. Kolloidista silikaattia käytetään paperiteollisuuden retentio- ja kuivatussovelluksissa. Aiottu kauppa on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2015 ensimmäisellä vuosineljänneksellä, ja siihen sovelletaan sopimuksen edellyttämiä menettelyjä, kuten paikallisten yhteistoimintamenettelyjen käynnistäminen ja joidenkin maiden kilpailuviranomaisten hyväksynnät. AkzoNobelin paperikemikaaliliiketoiminnan yritysarvo on 153 miljoonaa euroa.

AkzoNobelin paperikemikaaliliiketoiminta sisältää retentio- ja liima-aineita sekä muita paperikemikaaleja, kuten märkälujuus- ja pinnoitekemikaaleja. Ostetun paperikemikaaliliiketoiminnan liikevaihto vuonna 2013 oli 243 miljoonaa euroa (EMEA
40 %, Americas 30 % ja APAC 30 %). Yli 50 prosenttia liikevaihdosta tuli pakkauskartonkiin liittyvistä tuotteista. Ostettavan liiketoiminnan käyttökate ilman kertaluonteisia eriä oli 23 miljoonaa euroa vuonna 2013. Kemira odottaa ostettavista liiketoiminnoista yli 15 miljoonan euron vuosittaisia synergiaetuja vuoden 2016 loppuun mennessä.

”Kemira on maailman johtava sellu- ja paperiteollisuudessa käytettävien kemikaalien kehittäjä, sovellusosaaja ja toimittaja. Tämä yritysosto on merkittävä askel kasvustrategiamme toteuttamisessa ja se vahvistaa asemaamme erityisesti pakkauskartonkiteollisuudessa ja Aasian markkinoilla. Lisäksi yrityskauppa korostaa sitoutumistamme sellu- ja paperiteollisuuteen monipuolistamalla tarjontaamme asiakkaillemme ympäri maailmaa. AkzoNobelin paperikemikaalit sopivat erinomaisesti Kemiralle, ja odotamme saavuttavamme merkittäviä teknologiaan ja liiketoimintaan liittyviä synergiaetuja,” sanoo Kemiran toimitusjohtaja Jari Rosendal.

”Olemme erittäin tyytyväisiä voidessamme julkistaa tämän alustavan sopimuksen. Kemiralla on vahva asema tässä markkinassa ja myymällä paperikemikaaliliiketoimintamme toteutamme strategiaamme keskittyä niihin liiketoimintoihin, joissa meillä on johtava asema,” kommentoi AkzoNobelin toimitusjohtaja Ton Büchner. ”Tämä kauppa mahdollistaa keskittymisen keskeisiin toimintoihimme Pulp and Performance Chemicals -liiketoiminnassa.”

Lisätietoja:


Kemira Oyj
Jari Rosendal, toimitusjohtaja
Puh.  010 862 1801

Matti Lapinleimu, yritysjärjestelyistä vastaava johtaja
Puh. 010 862 1786


Tero Huovinen, sijoittajasuhdejohtaja
Puh. 010 862 1980

Kemira on kansainvälinen kemian alan yhtiö, jonka keskeisiä asiakkaita ovat runsaasti vettä kuluttavat teollisuudenalat. Tarjoamme asiantuntemusta ja kemikaaleja asiakkaidemme vesi-, energia- ja raaka-ainetehokkuuden parantamiseksi. Olemme vahvimmillamme paperi- ja massateollisuudessa, öljy- ja kaasualalla, kaivostoiminnassa ja vedenkäsittelyssä. Vuonna 2013 Kemiran liikevaihto oli 2,2 miljardia euroa. Henkilöstön määrä oli noin 4 500. Kemiran osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinkiin. www.kemira.fi