Ämmässuon kaatopaikalta viemäröitävien jätevesien aiheuttamia hajuhaittoja on saatu kuriin annostelemalla veteen ferrisulfaattinitraattia.
Espoon Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen laajennusosa aloitti jätteiden vastaanoton vuonna 2007. Toiminnalle asetettiin tiukat Eu-direktiivin mukaiset lupaehdot – muun muassa tehostettu kaasujen keräily, monikerroksinen pohjarakenne ja tehokas vesienhallinta.
Jätteenkäsittelykeskuksen suotovedet johdetaan käsiteltäväksi noin viidentoista kilometrin päähän Suomenojan jätevedenpuhdistamolle. Viemäröinti on aiheutunut hajuhaittoja putkilinjan puolivälissä Kauklahdessa, missä paineviemäri vaihtuu tavanomaiseksi viettoviemäriksi.
Hajuhaitat syntyvät, kun jätevesi muhii paineviemärissä niin kauan, että bakteerikäyminen syö vedestä kaiken hapen. Sen jälkeen bakteerit ottavat käymisprosessiin tarvittavan hapen jäteveden nitraateista, ja niiden loputtua sulfaateista, jotka pelkistyvät sulfideiksi.
Samanaikaisesti lietteessä muodostuu myrkyllistä ja pahalta haisevaa rikkivetyä, joka vapautuu ilmaan, kun paineviemärin vähähappisessa tilassa muhinut liete purkautuu viettoviemäriin.
Ferrinitraatti tehoaa
Kemira ja Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut päättivät kokeilla ferrinitraattisulfaattia hajujen taltuttamiseksi. Ämmässuolta lähtevän paineviemärin suulle asennettiin annostelija, joka syöttää kemikaalia lähtevään jäteveteen.
Rikkivetypäästöjä seurattiin Kauklahdesta lähtevään viettoviemäriin asennetuilla antureilla. Ennen kemikaaliannostelua mittauspisteiden rikkivetypitoisuudet olivat noin 100 ppm. Se on kymmenkertainen verrattuna 10 ppm:n pitoisuusrajaan, jonka ylittyessä kielletään työskentely tehtaassa tai suljetussa tilassa ilman asianmukaista hengityssuojaa.
Puhdistamon hoitaja
Markku Ala-Pantti Kemira Operon Oy:stä kertoo, että mitatut pitoisuudet laskivat kemikaaliannostelun aloituksen jälkeen hyvin nopeasti alle 10 ppm:ään. Parhaimmillaan ilmassa ei ollut lainkaan rikkivetyä.
Virtaama vaihtelee
Tarvittavan kemikaalisyötön määrittäminen on Ämmässuolla haastavaa, koska jätevettä pumpataan jaksoittain pääkeräysaltaasta paineviemäriin. Jos vettä kertyy altaaseen hitaasti, kuten sateettomina kausina, pumppu käynnistyy harvoin. Silloin jätevesi saa muhia pitkään viemäriputkistossa, mikä synnyttää otolliset olosuhteet rikkivedyn syntymiselle.
Tammikuussa keräysaltaasta pumpattiin viemäriin jätevettä vain 500 kuutiometriä vuorokaudessa, kun enimmillään määrä on ollut 3 000–4 000 kuutiometriä vuorokaudessa. Pienen virtaaman takia kemikaalisyöttöä piti moninkertaistaa alkuperäisestä.
Virtaaman pienentyessä jätevesi jäi tavanomaista pidemmäksi ajaksi muhimaan paineviemäriputkistoon, mikä kasvatti rikkivetytuotantoa. Jätevesi oli myös erityisen ravinteikasta, koska siihen ei sekoittunut laimentavia sadevesiä, Ala-Pantti sanoo.
Tilanne saatiin hallintaan lisäämällä kemikaalin syöttöä. Pahimmillaan kemikaalia tarvittiin jopa noin kaksikymmenkertainen määrä verrattuna tavanomaiseen asetusarvoon eli noin 5–6 litraan ferrinitraattisulfaattia tunnissa.
Korroosiolle stoppi
Ferrinitraattisulfaatin syöttö jätteenkäsittelylaitoksen jätevesiin aloitettiin viime vuoden lopulla. Hajuhaitat on nyt saatu hallintaan ja mittauspisteiden rikkivetypitoisuudet ovat pysytelleet pitkän aikaa 0,7–1 ppm:n tasolla.
Ala-Pantti kertoo, että rikkivetypitoisuudet saatiin hyvin nopeasti hallintaan ferrisulfaattinitraatilla.
Hajuhaitan lisäksi ferrinitraattisulfaattiannostelulla saadaan vähennettyä putkistojen betoni- ja metalliosien korroosiota, jonka aiheuttaa veden ja rikkivedyn rajapinnalla muodostuva rikkihappo. Ilmiö on selvästi nähtävissä mittauspisteissä, missä kaivojen renkaat ovat syöpyneet kauttaaltaan röpelöpintaisiksi.
