Tiistai 22.3. on Maailman vesipäivä. Sitä on vietetty YK:n yleiskokouksen päätöksellä jo vuodesta 1993. Vesipäivänä nostetaan vuosittain esille jokin teema, joka liittyy veden ja vesihuollon hyvinvointivaikutuksiin.
Vuonna 2011 päivän teemana on erityisesti kaupunkien vesi. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa yli puolet maailman väestöstä asuu kaupunkimaisesti. Investoinnit infrastruktuuriin eivät ole pysyneet kaupungistumisen vauhdissa ja erityisesti vesi- ja jätevesijärjestelmissä on suuria puutteita.
Kaupunkien vesi -teeman tavoitteena on keskittää kansainvälisesti huomiota siihen, miten kaupunkiväestön nopea kasvu, teollistuminen, konfliktit ja luonnonilmiöt vaikuttavat kaupunkien vesijärjestelmiin. Eri puolilla maailmaa järjestettävissä tapahtumissa keskustellaan kaupunkien puhtaan veden ja viemäröinnin tarpeen kasvusta, asutuksen ja teollisuuden kasvaneista saastemääristä, ilmastonmuutoksen aiheuttamista riskeistä, vesivarantojen liikakäytöstä ja kaupunkien köyhien tilanteesta.
Vesipäivä kannustaa näin hallituksia, organisaatioita, yhteisöjä ja yksittäisiä henkilöitä huomioimaan kaupunkien vesihuollon haasteet.
México – miljoonakaupungin vedenpuhdistushaasteet
Vuonna 1950 Meksikossa laskettiin olevan 26 miljoonaa asukasta. Suuren maan luonnonantimiin kuuluivat riittoisat vesivarat. Nyt Meksikon väkiluku on noin 112 miljoonaa, eivätkä maan vesivarat tahdo riittää. Lisähaasteen tuo se, että väestö ja teollisuus ovat keskittyneet vähävetisille seuduille. Vesipula ja toisaalta rankkasateet ja tulvat kuormittavat maan vesi-infrastruktuuria.
Pääkaupunki Méxicon koko metropolialueen väestö on kaksinkertaistunut liki 20 miljoonaan vain 35 vuodessa. Vesihuolto ei ole pysynyt vauhdissa mukana. Haasteet ovat mittavat ja ulottuvat vesihuollon kaikille alueille. ”Méxicon vesi ei riitä kaikille asukkaille. Veteen liittyviä ongelmia on paljon”, kertoo Kemira de Méxicon toimitusjohtaja Tuomas Rinne.
”Huonokuntoisesta putkistosta ei aina tule vettä – ja jos tulee, se on useimmiten juomakelvotonta. Pohjavesiä kulutetaan paljon. Méxicon laaksossa pohjavesien liikakäyttö on jo johtanut vakaviin maanvajoamiin”, kertoo Rinne.
Viime vuosina maahan on kuitenkin valmistunut kymmeniä uusia kunnallisia jätevedenpuhdistamoja – ja lisää on rakenteilla. Pääkaupungin ulkopuolelle valmistuu yksi maailman suurimmista jätevedenpuhdistamoista, Atotonilcon puhdistamo, joka aloittaa toimintansa vuonna 2012 kemiallisella jäteveden käsittelyllä. Näiden miljardiluokan investointien avulla pääkaupunkiseudun puhdistettujen jätevesien osuus nousee kerralla alle kymmenestä prosentista noin 60 prosenttiin, laskee Meksikon vesihallitus CONAGUA.
Meksikon suurin juomavedenpuhdistamo Cutzamalassa käyttää jo kuudetta vuotta Kemiran vedenpuhdistuskemikaaleja; Kemiran alumiinisulfaattia kuluu vuosittain 35,000 tonnia. ”Asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen yhdistettynä paikalliseen asiantuntemukseen mahdollistaa vedenpuhdistushaasteisiin vastaamisen”, sanoo Tuomas Rinne.
Puhdas vesi on elämän edellytys
Kemira käyttää omaa vesiosaamistaan ja tutkimuspanostaan kehittääkseen uusia ratkaisuja, joilla veden käyttöä voidaan tehostaa. Vesikemialla on tässä yhtälössä keskeinen tehtävä. Päivittäin jo lähes 300 miljoonaa ihmistä käyttää juomiseen ja peseytymiseen Kemiran tuotteiden avulla puhdistettua vettä. Suuri osa näistä ihmisistä asuu kaupungeissa.
Puhdas vesi en elämän perusedellytys. Kuitenkin lähes miljardi ihmistä elää puhtaan veden ongelmista kärsivillä alueilla ja lähes 3 miljardia ihmistä on ilman perussanitaatiota.
Vesipulaa aiheuttaa ja puhdistamistarvetta lisää mm.:
- Vuonna 2011 maailman väkiluku nousee yli 7 miljardin.
- Aasiassa ja Afrikassa kaupunkiväestö kaksinkertaistuu vuosina 2000-2030.
- Jopa 97 prosenttia käyttökelpoisesta makeasta vedestä sijaitsee hankalasti maan alla ja sen käyttöönotto vaatii kaivaus- ja pumppaustyötä.
- Maailman vesivarannot ovat jakautuneet hyvin epätasaisesti.
- Puhtaan veden ja sanitaation puute aiheuttavat kaupungeissa malariaa, koleraa ja vaarallista ripulia.
>> Lue lisää maailman vesipäivästä
>> Testaa vesitietämyksesi Kemiran Vesitietäjässä