Suoraan sisältöön

Yliopistollista yhteistyötä

Kemiran uusi T&K-keskus Atlantan sydämessä vie akateemisen tutkimuksen sekä kaupallisen teknologia- ja tuotekehityksen välisen yhteistyön uudelle tasolle.

Atlantassa sijaitseva Georgian teknillinen yliopisto (Georgia Institute of Technology) on kuuluisa akateemisesta osaamisestaan ja siitä, että laitos keskittyy tuotteiden kaupallistamiseen innovatiivisen tutkimuksen avulla. Georgia Tech voi ylpeillä myös sekä alemman että ylemmän asteen insinööriohjelmillaan, jotka on asetettu tutkimuksissa Yhdysvaltain yliopistojen korkeimmille sijoille. Tämän lisäksi laitos käyttää vuosittain yli 340 miljoonaa euroa – lähes puolet kokonaisbudjetistaan – ulkoiseen tutkimustyöhön.

Georgia Techiin kuuluva teknologiapuisto on aktiivinen toimija Atlantan talouselämässä. Viisi tutkimusrakennusta ja noin 56 000 neliötä märkälaboratoriotilaa käsittävä kokonaisuus houkuttelee puistossa toimivia yrityksiä tekemään tutkimusta ja yhteistyötä yliopiston kanssa. Kemira aloitti toimintansa alueella kesäkuussa. Atlantan tutkimus- ja kehityskeskus on neljäs yksikkö Kemiran maailmanlaajuisessa T&K-verkostossa, johon kuuluvat keskukset Suomessa, Kiinassa ja Saksassa. Viides keskus avataan ensi vuonna Brasilian São Pauloon.

”Uudelleenjärjestelyohjelmamme tavoitteena on muodostaa toimiva ja kustannustehokas globaali T&K-verkosto, ja keskuksen perustaminen teknologiapuistoon on tärkeä vaihe tässä prosessissa”, Kemiran tutkimus- ja kehitysjohtaja Johan Grön sanoo.

Tieto ja kyvyt kohtaavat

Uusi T&K-keskus syntyi, kun neljä erillistä Pohjois-Amerikassa sijainnutta tutkimuskeskusta
yhdistettiin yhdeksi yksiköksi. Tämä liittää Kemiran Georgia Techin korkeatasoiseen tutkimusinfrastruktuuriin, ja Kemira puolestaan luo Georgia Techin opiskelijoille työpaikkoja ja harjoittelumahdollisuuksia sekä auttaa yliopistoa muuttamaan akateemisia innovaatioita myytäviksi tuotteiksi.

”Yhdistymisen tavoitteena oli luoda paikka, jossa tieto ja kyvyt kohtaavat Tästä syntyi tärkeä osa Kemiran maailmanlaajuista T&K-verkostoa”, Kemiran Oil & Mining -segmentin T&K-johtaja Louis Rosati sanoo.

”Innostuimme, kun Kemira lähestyi meitä ja kertoi suunnitelmistaan perustaa toimipiste teknologiapuistoon”, Ann Schmierer Georgia Techin yhteistyökumppaniyksiköstä sanoo. ”Oli selvää, että strategisen tutkimus- ja innovaatiokumppanuuden kehittäminen Kemiran kanssa olisi hyödyksi sekä Georgia Techille että Kemiralle.”

Teknologiapuisto tarjosi huipputeknologiaa edustavan infrastruktuurin ja modernit toimitilat, jotka voitiin räätälöidä lyhyessä ajassa Kemiran tarpeisiin.

”Läsnäolomme teknologiapuistossa ja yhteistyömme Georgia Techin kanssa luo uudenlaista teknistä potentiaalia tieteenharjoittajillemme ja koko liiketoiminnallemme”, Kemiran Paper-segmentin T&K-johtaja Scott Rosencrance sanoo.

Synergiaetuja sijainnista

”Työmme tuloksena syntyvistä keksinnöistä ja uusista yrityksistä puhutaan paljon, samoin kuin siitä, kuinka ne hyödyttävät Georgian osavaltion taloutta ja tuovat mukanaan uusia yrityksiä, työpaikkoja ja tuloja”, Georgia Techin rehtori G. P. Peterson sanoo.

Yliopisto tuottaa nykyään toiseksi eniten patentteja Georgian osavaltiossa. Keksinnöt ovat tuottaneet arviolta 120 uutta yritystä, 69 miljoonan euron voitot ja lukuisia työpaikkoja lähiympäristöön.

”Mutta myös puistossa toimivien yritysten työntekijöiden ja omien tutkijoidemme välinen sujuva yhteistyö on meille erittäin tärkeää”, Peterson lisää. ”Läheisen sijainnin ansiosta ihmiset ovat jatkuvasti tekemisissä ja keskustelevat toistensa kanssa. Tämän seurauksena syntyy synergiaetuja, jotka ovat meille hyödyllisiä paitsi toimintamme myös rekrytoinnin näkökulmasta.”

Teksti: Laura Palotie
Alkuperäinen artikkeli julkaistu Kemiran sidosryhmälehti Waterlinkissä 3/2009

Takaisin alkuun