25.04.2023 - Lehdistötiedote

Öljyntorjuntatoimet jatkuvat Kolarinlahdella

Kemira Oyj, Lehdistötiedote, 25.4.2023 klo 15.00

Kemiran Joutsenon lipeätehtaalla sunnuntaina 16.4. muuntajayksikössä tapahtuneen laitevian takia öljyä pääsi vuotamaan jäähdytysvesiviemäriin ja sitä kautta Saimaaseen. Vuotaneen öljyn määrä on tarkentunut viikon aikana tehdyissä selvityksissä. Lipeätehtaan muuntajan vaurioitunut lämmönvaihdin on korvattu uudella. Muuntaja on tarkistettu ja täytetty lisäöljyllä, jonka perusteella vuotanut öljymäärä on noin 1100 litraa.

Torjuntatoimet aloitettiin heti maanantaina 17.4. kun vuoto oli havaittu ja ne jatkuvat edelleen. Kemira tekee tiivistä yhteistyötä Etelä-Karjalan Pelastuslaitoksen kanssa ja tukee meneillään olevia öljyntorjuntatoimenpiteitä. Etelä-Karjalan Pelastuslaitos tiedottaa päivittäin torjuntatoimista ja niiden etenemisestä.

Alueen rantoja tarkkaillaan jatkuvasti ja pelastuslaitos ylläpitää valmiutta reagoida mahdollisiin öljyhavaintoihin nopeasti. Asuinkiinteistöjen ja vapaa-ajan asuntojen rantojen lisäksi suojaamisessa huomioidaan myös esimerkiksi mahdolliset lintujen pesimäalueet.

Kaikki toimenpiteet tähtäävät siihen, että ympäristövaikutukset jäisivät mahdollisimman vähäisiksi. Poliisi on aloittanut esiselvityksen tapahtumista ja on vieraillut Kemiran Joutsenon tehtaalla.

Kemira on jatkanut omaa selvitystään laitevian juurisyystä ja tarkastanut lisäksi kaikki vastaavat muuntajayksiköt.

Pyydämme lähettämään tapausta koskevat palautteet ja tiedustelut sähköpostitse osoitteeseen palaute.joutsenontehdas@kemira.com.

Lisätietoja:

Janne Tynninen tehtaanjohtaja, Kemiran Joutsenon tehdas
Puh. 040 703 3823
janne.tynninen@kemira.com

Terhi Kivinen, viestintäjohtaja, Kemira Oyj
Puh. 040 848 4001
terhi.kivinen@kemira.com

Kemira on yksi maailman johtavista kestäviä kemikaaliratkaisuja runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille valmistava yhtiö. Kilpailuetumme perustuu asiakkaiden prosessi- ja resurssitehokkuutta sekä laatua parhaiten tukeviin tuotteisiin ja palveluihin. Keskitymme massa- ja paperiteollisuuteen, vedenkäsittelyyn sekä energiateollisuuteen. Vuonna 2022 Kemiran liikevaihto oli noin 3,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 5 000. Kemiran osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
www.kemira.fi