Kemira Oyj
Lehdistötiedote
13.10.2011 klo 14.00
Kemira on tänään myynyt Oy Galvatek Ab:n suomalaiselle pääomasijoitusyhtiö Folmerille. Galvatek on pinta- ja vedenkäsittelylaitosten suunnitteluun ja projektipalveluihin sekä kunnossapitopalveluihin erikoistunut yritys. Galvatekin pääkonttori on Lahdessa ja sillä on tytäryhtiö Puolassa.
Kaupalla ei ole merkittävää vaikutusta Kemiran taloudelliseen tulokseen ja osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta.
Kemira keskittyy strategiansa mukaisesti vesikemiaan ja kehittämään tuotteita ja sovelluksia vesi-intensiivisille teollisuuden aloille, kuten sellu- ja paperiteollisuuteen, öljy- ja kaivosteollisuuteen sekä kunnalliseen ja muuhun teolliseen vedenkäsittelyyn.
Lisätietoja:
Kemira Oyj
Hannu Virolainen, Senior Vice President, Industrial
Puhelin 050 500 4001
Kemira on kansainvälinen kemian yhtiö, jonka liikevaihto on noin 2 miljardia euroa. Sen keskeisiä asiakkaita ovat runsaasti vettä kuluttavat teollisuudenalat. Kemira tarjoaa veden laadun ja määrän hallintaratkaisuja, joilla lisätään asiakkaiden energia-, vesi- ja raaka-ainetehokkuutta. Kemiran visiona on olla johtava vesikemian yhtiö.
www.kemira.fi
www.vesijalanjalki.fi