03.04.2007 - Lehdistötiedote

Kemira vahvistaa asemaansa kosmetiikkateollisuudessa ostamalla Pohjois-Amerikkalaisen TRI-K Industries Inc:in

Kemira Oyj ostaa amerikkalaisen TRI-K Industries Inc. -yhtiön sen toimivalta johdolta.  Kauppaan kuuluu myös TRI-K:n omistama tytäryhtiö Maybrook Inc.
 
TRI-K Industries Inc. on korkealaatuisten raaka-aineiden jakelija ja tuottaja kosmetiikkateollisuudelle. Yrityksen pääkonttori sijaitsee New Jerseyssä, Yhdysvalloissa, jonka lisäksi toimintoja on myös Massachusettsissa. TRI-K työllistää 50 henkilöä, ja sen liikevaihto vuonna 2006 oli noin 20 miljoonaa dollaria.
 
”Tämä kauppa tarjoaa Kemira Specialtylle loistavan mahdollisuuden laajentua kosmetiikkateollisuudessa,” sanoo Pekka Ojanpää, Kemira Specialtyn johtaja. ”Kemira Specialty on yksi johtavista titaanidioksidin toimittajista kosmetiikkateollisuudelle, ja TRI-K:n myötä tarjontamme kasvaa erityisesti ihon- ja hiustenhoidossa. Lisäksi vahvistamme asemaamme Pohjois-Amerikassa TRI-K:n kattavan myynti- ja jakeluverkoston avulla.”
 
Kaupan osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa ilmoiteta.
 
Kemira Specialty on johtava erikoiskemikaalien toimittaja valituissa asiakassegmenteissä. Kemira Specialty palvelee asiakaslähtöisin ratkaisuin muun muassa kosmetiikka-, painoväri-, elintarvike-, rehu- ja pesuaineteollisuutta.
 
 
Lisätietoja:
 
Kemira Oyj
Kemira Specialty
 
Pekka Ojanpää, Liiketoiminta-alueen johtaja
Gsm +358 400 434 000
Juha Mäkinen, Senior VP, SBU Manager
Gsm +358 400 464 549
TRI-K Industries Inc.
Reno Del Dotto, CEO & President
Puhelin +1 201 750 1055, alanro. 207
 
 
 
 
Kemira on kemianyhtiö, jolla on neljä liiketoiminta-aluetta: Kemira Pulp&Paper, Kemira Water, Kemira Specialty ja Kemira Coatings. Kemira on toimialoillaan johtava maailmanlaajuinen yhtiö, jonka liiketoiminnoilla on ainutlaatuinen kilpailuasema ja suuri keskinäinen synergia.
 
Vuonna 2006 Kemiran liikevaihto oli noin 2,5 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 9 000. Kemira toimii 40 maassa.