03.12.2019 - Lehdistötiedote

Mikko Pohjala nimitetty Kemiran sijoittajasuhdejohtajaksi

Kemira Oyj
Lehdistötiedote
3.12.2019 klo 9.30

Mikko Pohjala nimitetty Kemiran sijoittajasuhdejohtajaksi

Mikko Pohjala (KTM) on nimitetty Kemiran sijoittajasuhdejohtajaksi 10.12.2019 alkaen. Mikko Pohjala siirtyy Kemiralle Cityconilta, missä hän on toiminut viimeiset kaksi vuotta sijoittajasuhde- ja viestintäjohtajana. Mikolla on aiempaa sijoittajasuhdekokemusta myös KONE Oyj:stä.  

Mikko Pohjala raportoi tehtävässään talousjohtaja Petri Castrénille.

“Toivotamme Mikon tervetulleeksi yhtiöön. Hänellä on hyvät edellytykset jatkaa ja johtaa Kemiran erinomaiseksi arvioitua sijoittajasuhdetyötä”, Petri Castrén toteaa.

Lisätietoja

Kemira Oyj
Petri Castrén, talousjohtaja
Tel.  040 532 7639

Kemira on globaali kemianyhtiö, joka palvelee asiakkaita runsaasti vettä käyttävillä teollisuudenaloilla. Kilpailuetumme perustuu asiakkaiden prosessi- ja resurssitehokkuutta sekä laatua parhaiten tukeviin tuotteisiin ja asiantuntemukseen. Keskitymme massa- ja paperi-, öljy- ja kaasuteollisuuteen sekä veden käsittelyyn. Vuonna 2018 Kemiran liikevaihto oli noin 2,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 4 915. Kemiran osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.kemira.fi

 

Liite

Mikko Pohjala, Kemiran sijoittajasuhdejohtaja