Suoraan sisältöön
26.10.2016 - Lehdistötiedote

Kemira saavutti tason A- CDP:n pohjoismaisessa ilmastonmuutosarvioinnissa

Kemira Oyj
Lehdistötiedote
26.10.2016 klo 13 (CET +1)

Kemira on saavuttanut CDP:n pohjoismaisessa Climate Change 2016 -arvioinnissa Leadership-tason ja arvosanan A- (asteikolla A-D) ilmastonmuutostyöstään.

Kemiran saama arvosana A- osoittaa, että Kemira toimii ympäristön kannalta parhaiden käytäntöjen mukaisesti, ymmärtää hyvin ilmastonmuutokseen liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia ja suunnittelee ja implementoi strategiaansa näiden riskien vähentämiseksi ja mahdollisuuksien hyödyntämiseksi. 

”Pariisin Ilmastosopimuksen jälkeen odotukset yritysten johtamalle muutokselle kohti kestävämpää taloutta ovat kasvaneet. Olemme ylpeitä siitä, että CDP on huomioinut Kemiran toiminnan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ilmastonmuutostyössämme keskitymme sekä tuotteisiimme, jotka mahdollistavat asiakkaidemme vesi-, energia- ja materiaalitehokkuuden, että omaan toimintaamme. Yksi esimerkki tästä työstä on Energiatehokkuusohjelmamme (E3Plus), jonka tavoitteena on parantaa omaa energiatehokkuuttamme, joka johtaa samanaikaisesti sekä päästöjen vähentämiseen ja kannattavuuden parantamiseen”, sanoo Tomas Biström, Director, Corporate Responsibility. 

CDP edustaa yli 800 sijoittajaa, joiden hallinnassa on 100 biljoonan dollarin omaisuus. CDP on väline, jota sijoittajat ja muut sidosryhmät käyttävät yhtiöiden ilmastonmuutokseen liittyvien riskien ja mahdollisuuksien arviointiin.

CDP Global Climate Change Report 2016 (Nordic edition) julkaistiin 25.10., ja sen voi lukea osoitteessa www.cdp.net

Lue lisää Kemiran yritysvastuutyöstä:
>> Kemiran yritysvastuuraportti 2015

Lisätietoja:
Tomas Biström, Yritysvastuujohtaja
Puh 040 5770 446

Kemira on globaali kemianyhtiö, joka palvelee asiakkaita runsaasti vettä käyttävillä teollisuudenaloilla. Tarjoamme asiantuntemusta, sovellusosaamista ja kemikaaleja, jotka parantavat asiakkaidemme vesi-, energia- ja raaka-ainetehokkuutta. Keskitymme massa- ja paperi-, öljy- ja kaivosteollisuuteen sekä veden käsittelyyn. Vuonna 2015 Kemiran liikevaihto oli 2,4 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 4 700. Kemiran osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.kemira.fi

Takaisin alkuun