Suoraan sisältöön
26.10.2017 - Lehdistötiedote

Kemira saavutti tason Leadership A- CDP:n 2017 ilmastonmuutosarvioinnissa

Kemira Oyj
Lehdistötiedote
26.10.2017 klo 13.00

Kemira on saavuttanut CDP:n vuoden 2017 ilmastonmuutosarvioinnissa tason Leadership A- (asteikolla A-D). Tämä tulos osoittaa hyvää johtamisen tasoa ympäristöasioissa, hiilipäästöjen vähentämiseen ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien riskien ja mahdollisuuksien huomioimista.

”Tämän hyvän tuloksen saavuttaminen on vaatinut järjestelmällistä energia- ja ympäristöasioiden johtamista. Pyrimme lieventämään omien toimintojemme aiheuttamia hiilipäästöjä lisäämällä energiatehokkuutta teknologisten ratkaisujen avulla ja erilaisia energialähteitä hallinnoimalla. Suosimme vähähiilipäästöisiä energialähteitä aina kun se on markkinahintojen kannalta mahdollista. Tarvitsemme myös laadukkaat ympäristötiedon hallintajärjestelmät, jotka mahdollistavat tiedon keräämisen, konsolidoinnin ja tulosten seurannan keskeisten suorituskykymittareidemme osalta”, sanoo Tuula Paajanen, yritysvastuujohtaja.

Sijoittajat haluavat ymmärtää yhä paremmin alhaisempien hiilidioksidipäästöjen ja taloudellisen tuloksen yhteyden. CDP on kansainvälinen voittoa tavoittelematon organisaatio, joka tuottaa sijoittajille ja pääomamarkkinoille maailman laajimman ympäristötiedon tietokannan, joka kattaa ilmasto-, vesi- ja metsäriskit.

Uskomme, että hyvät tulokset ympäristön suojeluun tähtäävissä toimissa on osoitus hyvästä ympäristöriskien johtamisesta ja tehokkaista toimenpiteistä, jotka tukevat hyvän taloudellisen tuloksen saavuttamista.

Tulokset julkaistiin 24.10.2017 ja ne voi lukea osoitteessa www.cdp.net/en/scores-2017

Kemiran yritysvastuutyöstä voit lukea lisää vuosikertomuksestamme: www.kemira.com/investors

Lisätietoja

Kemira Oyj
Tuula Paajanen, yritysvastuu
Puh.  050 527 4413

Tero Huovinen, viestintä
Puh. 010 862 1153

 

Kemira on globaali kemianyhtiö, joka palvelee asiakkaita runsaasti vettä käyttävillä teollisuudenaloilla. Tarjoamme asiantuntemusta, sovellusosaamista ja kemikaaleja, jotka parantavat asiakkaidemme lopputuotteen laatua sekä prosessi- ja resurssitehokkuutta. Keskitymme massa- ja paperi-, öljy- ja kaasuteollisuuteen sekä veden käsittelyyn. Vuonna 2016 Kemiran liikevaihto oli noin 2,4 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 4 800. Kemiran osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
www.kemira.fi


Takaisin alkuun