Kemira Oyj
Lehdistötiedote
27.8.2009 klo 13.00 (CET+1)
Kemiran maaliliiketoiminnasta vastaava Tikkurila vahvistaa asemaansa Kaakkois-Euroopan maalimarkkinoilla. Tikkurila on sopinut ostavansa slovenialaisen JUB-maaliyhtiön 50 %:n osuuden Tikkurila JUB Romania SRL -nimisestä myyntiyhtiöstä. Omistusoikeus siirtyy 1.9.2009, ja sen jälkeen Tikkurilan hallussa on 100 % yhtiöstä, jonka nimi muuttuu Tikkurila SRL:ksi. Osapuolet ovat sopineet, ettei kaupan taloudellisia yksityiskohtia julkisteta.
Tikkurila JUB Romania SRL perustettiin toukokuussa 2008 hoitamaan Tikkurilan ja JUBin kauppa- ja rakennusmaalien markkinointia, myyntiä ja jakelua Romaniassa. Uuden omistusrakenteen myötä Tikkurila SRL:n palvelukonseptiin liitetään myös Tikkurilan teollisuusmaalit. Noin 10 henkeä työllistävän yhtiön toimisto ja varasto sijaitsevat Bukarestissa.
Tikkurila on toiminut Romaniassa vuodesta 1998 unkarilaisen tytäryhtiönsä Tikkurila Kft:n kautta. Ensimmäiset asiakkaat olivat teollisuusmaalien käyttäjiä, ja myöhemmin jakeluverkostoa on käytetty tukemaan myös kauppa- ja rakennusmaalitoimintoja.
Tikkurila on johtava maaliyhtiö Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä sekä yksi alansa johtavista Baltian maissa. Tikkurila tarjoaa merkkituotteita kuluttajille, ammattimaalareille ja teollisille käyttäjille noin 40 maassa. Valikoimaan kuuluvat kauppa- ja rakennusmaalit sekä puu- ja metalliteollisuusmaalit. Vuonna 2008 Tikkurilan liikevaihto oli noin 648 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 4 000.
Lisätietoja:
Tikkurila Oy
Markku Immonen, johtaja, Tikkurila Deco International
Matkapuhelin +420 7 2460 3368
Markku Immonen, johtaja, Tikkurila Deco International
Matkapuhelin +420 7 2460 3368
Tikkurila Oy
Ilpo Jousimaa, johtaja, Tikkurila Industrial Coatings
Matkapuhelin +358 400 499 855
JUB-H d.d.
Stefan Hoyer, johtaja
Puhelin +386 (1) 5884 102
Kemira on fokusoitu yritys, paras veden- ja kuitujenkäsittelyn kemiassa.
Vuonna 2008 Kemiran liikevaihto oli noin 2,8 miljardia euroa ja henkilömäärä 9 400. Kemira toimii 40 maassa.