(Lehdistötiedote)
Kemiran maaliliiketoiminnasta vastaava Tikkurila vahvistaa kasvustrategiansa mukaisesti asemaansa Kaakkois-Euroopan maalimarkkinoilla. Yhtiö perustaa slovenialaisen JUB-maaliyhtiön kanssa yhdessä puoliksi omistetun Tikkurila JUB Romania -nimisen kauppayhtiön. Osapuolet ovat sopineet, ettei sopimuksen taloudellisia yksityiskohtia julkisteta.
Uusi yhtiö tulee hoitamaan Tikkurilan ja JUBin kauppa- ja rakenunusmaalien markkinointia, myyntiä ja jakelua Romaniassa. Tikkurila JUB Romanian konttori ja varasto sijaitsevat Bukarestissa, ja yhtiön on määrä aloittaa toimintansa 1.7.2008.
Romanian maalimarkkinoiden odotetaan kasvavan kaksinumeroisin luvuin lähivuosien aikana. Erityisesti keskihintaisten sekä kalliiden ns. premium-tuotteiden kysyntä on lisääntymässä. Romanian maalimarkkinoiden arvo on vuositasolla noin 170-180 miljoonaa euroa.
Kemira Coatings on johtava maalaamisen ja pintakäsittelyratkaisujen asiantuntija Pohjois- ja Itä-Euroopassa. Kemira Coatings tarjoaa palveluita ja merkkituotteita kuluttajille, ammattilaisille ja teollisuudelle.
JUB on Kaakkois-Euroopan johtava maalitoimittaja. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluvat kauppa- ja rakennusmaalit sekä laastit sisä- ja ulkokäyttöön ja lisäksi lämmöneristysjärjestelmät. Vuonna 2007 yhtiön liikevaihto oli 73 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 400.
Lisätietoja:
Tikkurila Oy (Kemira Coatings)
Markku Immonen, johtaja, Deco International
Matkapuhelin 040 501 0426
Matkapuhelin 040 501 0426
JUB
Stefan Hoyer, johtaja, JUB-H d.d.
Puhelin +386 1 58 84 102
Tikkurila Oy (Kemira Coatings)
Tikkurila Oy (Kemira Coatings)
Arja Schadewitz, viestintäpäällikkö
Puhelin (09) 8577 2475
www.tikkurila.fi, www.kemira.com, www.jub.eu
Puhelin (09) 8577 2475
www.tikkurila.fi, www.kemira.com, www.jub.eu
Kemiran tavoitteena on olla toimialoillaan johtava maailmanlaajuinen kemianyhtiö, jonka liiketoiminnoilla on ainutlaatuinen kilpailuasema valituissa asiakassegmenteissä. Kemiran neljä liiketoiminta-aluetta: Kemira Pulp&Paper, Kemira Water, Kemira Specialty ja Kemira Coatings tarjoavat asiakkailleen kokonaisratkaisuja, osaamista ja korkealaatuisia tuotteita. Kemira palvelee sellu- ja paperiteollisuudessa, vedenpuhdistuksessa, maalaamisessa ja kemianteollisuudessa.
Vuonna 2007 Kemiran liikevaihto oli noin 2,8 miljardia euroa ja henkilömäärä 10 000. Kemira toimii 40 maassa.