Tutkimus- ja teknologiajohtaja, tekniikan tohtori Hannu Toivonen on saanut Teknilliseltä korkeakoululta (TKK) mitalin tunnustukseksi pitkäjänteisestä toiminnasta kemian ja puunjalostustekniikan tutkimuksen hyväksi sekä Uusien materiaalien keskuksen toiminnan tukemisesta.
”Pitkäjänteinen yliopisto-, korkeakoulu- ja tutkimuslaitosyhteistyö sekä omien tutkimuskeskuksiemme kehityshankkeet ovat T&K-toimintamme perusta”, kertoo Hannu Toivonen.
”Tämä palkinto on tunnustus myös koko Kemiran T&K-organisaatiolle sen yhteistoiminnasta TKK:n kanssa”, hän jatkaa.
Kemiran tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassa työskentelee noin 730 kemiralaista, joista 95:llä on tohtorin tutkinto.
Teknillinen korkeakoulu haluaa osoittaa arvostustaan ja kiitollisuuttaan korkeakoulun kehittämiseen ja yhteistyöhön erityisen ansiokkaasti osallistuneille henkilöille ja yhteisöille myöntämällä heille korkeakoulun mitalin. Mitali annetaan tunnustuksena Teknillisen korkeakoulun opetusta ja tutkimusta merkittävästi edistäneestä toiminnasta.
> Lue lisää TKK:n tiedotteesta