Jorma Peltonen on seurannut vuosituhannen vaihteesta Kirkkojärven tilaa lähistön asukkaana ja vuodesta 2005 Kirkkojärven suojeluyhdistyksen puheenjohtajana. Kalliorantainen mutta luonnostaan rehevä vesistö ehti 1970-1990-luvuilla olla todella heikossa kunnossa. Peltonen muistelee, että vielä 1950-luvulla vesi oli puhdasta. Perunanviljely, peltojen voimakas keinolannoitus ja vesivessojen yleistyminen johtivat vasta myöhemmin järven rehevöitymiseen.
Erityisesti järven 150 hehtaarin valuma-alueella harjoitettu intensiivinen perunanviljely tuotti paljon ravinnepäästöjä, muun muassa siksi, että pellot rakennettiin viettämään keväällä ylijäämävedet järveen. Lopulta ulkoisen kuormituksen määrä oli yksinkertaisesti liikaa järvelle, jonka vesi vaihtuu noin vuodessa.
Yli 40 hehtaarin suuruisen Kirkkojärven keskimääräinen fosforipitoisuus oli 1990-luvun loppupuolella enimmillään jopa 240 mg kuutiometrissä. Liiallisen ravinteikkuuden takia kalaa oli 500 kiloa hehtaarilla, mikä on puhtaana pidettyyn Säkylän Pyhäjärveen verrattuna kuusinkertainen määrä.
Vuosituhannen alussa tänne muutettuamme järvenpinnalla uiskenteli kesäisin paksu sinilevälautta, johon ei tehnyt mieli kättään pistää. Myös hajoavan levämassan tuottama haju oli kauhea käytännössä koko kesän ajan. Virkistyskäyttöä ei voinut ajatellakaan, vaikka levätilanne onneksi rauhoittuikin syksyisin vesien kylmettyä.
Ranta-asukkaat olivat perustaneet jo 1990-luvulla yhteisen toimikunnan, joka haki ja sai luvat järven kunnostukselle, ja joka sai myös Kemiran mukaan kokeilemaan fosforin saostusta 2002.
Kirkkojärvi oli ensimmäinen Suomessa kemikaaleilla kunnostettu vesistö. Koska aikaisempaa kokemusta ei ollut, järvi jouduttiin kemikaloimaan kesän aikana kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla levitetty, esikokeiden perusteella määritelty annos polyalumiinikloridia ei riittänyt pahasti rehevöityneelle vesistölle. Toisella kertaa kemikaaliannos kaksinkertaistettiin ja nähtiin sen koko teho.
Vesi kirkastui muutamassa tunnissa ja säilyi kristallinkirkkaana viikon verran. Sen jälkeen se alkoi hiljalleen samentua rannoilta ja yläjuoksulta Riittiöjärvestä valuneiden vesien tuoman aineksen vaikutuksesta.
Järvi on alkurysäyksen jälkeen pysynyt kunnossa. Leviä on esiintynyt aika ajoin vuodesta 2006 alkaen, mutta niiden määrä on ollut ratkaisevasti pienempi kuin 1990-luvulla. Esimerkiksi kuluvana kesänä levistä ei juuri ole ollut haittaa.
Peltonen arvioi, että järvi on löytänyt tasapainotilan, tai ainakin on hyvin lähellä sitä.
Tässä on auttanut järveen ulkoa tulevan kuorman merkittävä vähentyminen. Se on nyt pienempi kuin koskaan. Teholannoitetut perunapellot ovat muuttuneet heinäpelloiksi, joista osa on luomuviljelyssä. Toinen iso asia on ollut asukkaiden liittyminen vesiosuuskunnan viemäriin. Myös yläjuoksun pieni mutta pahasti rehevöitynyt Riittiöjärvi ruopattiin ja kemikaloitiin viisi vuotta sitten, joten sieltäkään ei tule enää kovin runsaasti ravinteita.
Yhdistys myös kunnostaa järveä jatkuvasti talkootyönä.
Pyydämme roskakalaa nuotalla kahdesti vuodessa, ja siivoamme rantapusikoita talvisin jään päältä. Myös yleinen asennemuutos on ollut tärkeä: suurin osa asukkaista ymmärtää nyt, että panostus vesistön kuntoon kannattaa, sillä mahdollisuus virkistyskäyttöön vaikuttaa suoraan tonttien arvoon.
Huonosta tyydyttäväksi
Erikoisasiantuntija Harri Helminen Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta luokittelee Kirkkojärven ekologisesti tyydyttäväksi. Vuosina 2007-2010 järven kokonaisfosfori oli 83 µg/l, kokonaistyppi 840 µg/l ja klorofylli-A 29 µg/l.
Ennen kemikaalikäsittelyä järven ekologinen tila oli huono, vaikka siellä oli tehty jo kaikki muu mahdollinen. Veden laadussa on tapahtunut selvä ja ainakin toistaiseksi pysyvältä näyttävä parannus, ja järvi on pysynyt uimakelpoisena.
Helmisen mielestä silläkään ei ole niin isoa merkitystä, että ulkoinen kuormitus vähentyi vasta kemikaalikäsittelyn jälkeen.
Järvi oli vuosituhannen vaihteessa jo niin sisäkuormitteinen, että pelkällä ulkoisen kuormituksen vähentämisellä olisi kestänyt tavattoman pitkään, että mitään olisi saatu aikaan Helminen pohtii.
Ihmiset näkivät vuonna 2002, että muutos on mahdollinen. Aloittaminen kemiallisella käsittelyllä oli viisas tapa toimia, sillä se kannusti yhteisöä hoitamaan järveään ja sulkemaan ulkoiset päästölähteet, sekä muutenkin pitkäjänteisesti hoitamaan järveään.
Eroon liikakalasta
Kirkkojärven suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Jorma Peltonen kertoo, että lähes kaikki kalat kuolivat toisella levityskerralla äkillisen happamoitumisen ja alumiinin yhteisvaikutuksesta. Niin oli tarkoituskin.
Ensimmäisen käsittelyn jälkeen vasta nähtiin, millaisia valtavia 2-3-kiloisia lahnaparvia järvessä asusti. Pohjaa tonkivien lahnojen poisto oli ratkaiseva järven tilan kannalta, mutta myös särkien ja kiiskien poistuminen oli hyvä asia.
Kalat kerättiin ja kuljetettiin pois välittömästi. Työssä auttoivat vesilinnut, sillä kalat olivat täysin syötäväksi kelpaavia.
Täällä herkuttelivat parin päivän ajan liki kaikki saaristomeren lokit ja muut kalaa syövät vesilinnut. Meteli oli hirveä. Meille jäi silti kerättäväksi 15 tonnia kalaa, Peltonen kuvaa.
Kalakanta palautui nopeasti, mutta sen rakenne muuttui niin, että kaloista enin osa on ahvenia. Lahnat jäivät pois.
Valitettavasti vesistöön jäi myös särkeä, jota joudumme vuosittain kalastamaan järvestä 700-800 kiloa, jotta pohjaa tonkivien kalojen määrä säilyisi mahdollisimman pienenä. Kukaan ei halua, että saostunut ja pohjaan sedimentoitunut fosfori lähtisi niiden toimesta uudelleen liikkeelle.
Vieraita Brasiliasta
Elokuun lopussa Kirkkojärveen tutustui brasilialaisdelegaatio, joka näki omin silmin rehevöityneen järven kemikaalikäsittelyn pitkäaikaiset vaikutukset – yhdessä kuormitusta vähentävien toimien ja vuosittaisen kunnostustyön kanssa.
Wanderley Ferreira, kuvassa vasemmalla, José Alberto Ferro ja Adilson Nunes Fernandes olivat varsin vaikuttuneita näkemästään: kaikki kolme asuvat São Paulossa, jonka 18 miljoonan asukkaan vesihuollosta he osaltaan eri tehtävissä vastaavat.
São Paulon ympäristön järvet ovat varsin pahasti saastuneita, ja vaikka Brasiliassa on valtavat vesivarat, ne sijaitsevat kaukana pohjoisessa, Wanderley Ferreira Kemiran Brasilian tytäryhtiöstä kertoo.
Sen vuoksi emme niinkään ajattele vesistöjen virkistyskäyttöä, vaan kaupungin asukkaiden tarvitseman raakaveden saantia. Rehevöitynyttä ja saastunutta vesistöä ei voi käyttää juomaveden tekemiseen, tai ainakin se tulee kalliiksi.