Kemira tukee Planin kanssa projektihankkeiden kautta lasten oikeuksia veteen, terveyteen ja turvalliseen kasvuun mm. Boliviassa, Etiopiassa ja Kiinassa. Yksi hankkeista on koulu- ja yhteisöhanke kiinalaisessa Zhang Chengin kylässä, jossa tavoitteena on parantaa paikallisen ala- ja keskikoulun vesihuollon toimivuutta.
Kiinan maaseudulla elää noin 50 miljoonaa ihmistä, joilla on käytössään vain rajoitetusti puhdasta juomavettä. Toisin kuin muissa yksiköissä, meillä on koulussamme satoja lapsia. Opetus- ja oppimistyö ei onnistu, jos meillä ei ole juomavettä”, sanoo Zhang Chengin keskikoulun rehtori Xian Shengli nykytilanteesta. Olemme voineet vain yrittää itse kaivaa kouluumme eräänlaisen vesikellarin ja imeä sieltä vettä pienen pumpun avulla. Toivomme, että meidän ei vedenjakelujärjestelmän valmistuttua enää tarvitse kantaa huolta lasten juomaveden takia, hän lisää.
Zhang Chengin alakoulun lapsia
Hankkeen ensimmäinen osa käsittää yhteisöjen käyttöön tarkoitettujen vesijärjestelmien rakentamisen. Vesijärjestelmien rakentamista koskeva hankesuunnitelma saatiin valmiiksi yhdessä maakunnan virkamiesten kanssa ja rakennustyöt aloitettiin syyskuussa. Hanke saadaan todennäköisesti päätökseen vuoden loppuun mennessä, jos Longden maakunnassa tyypilliset korkean ilmanalan ja alhaisten lämpötilojen aikaansaamat erityisolot eivät aiheuta ongelmia rakennusprosessin aikana.
Vesijärjestelmän rakentajat työssään
Hankkeen toisena tavoitteena on lisätä lasten ja muidenkin kyläläisten yleistä terveys- ja hygieniatietoutta. Yksi toimintamalleista on terveysopetus, jota annettiin Zhang Chengin alkeis- ja keskikoulun opettajille ja oppilaille syyskuussa. Opetuksesta saatu palaute oli positiivista.
Hygienia- ja terveysopetus toteutettiin osallistuvalla opetusmenetelmällä, joka osoittautui erittäin tehokkaaksi. Nyt lapset voivat itse kartuttaa terveyteen liittyvää tietoa ja jakaa sitä keskenään, sanoo Zhang Chengin alakoulun opettaja Youhua. Koululaiset osallistuivat innolla opetukseen ja he ottivat mielellään vastaan terveysasioihin liittyvää tietoa. Tämä luo hyvän pohjan heidän terveystottumustensa kehittymiselle jatkossa.
Puhdas juomavesi on ihmisoikeus. Vesi on yksi tärkeimmistä elämän edellytyksistä ja puhdas vesi on edellytys hengissä pysymiselle. Kemira tukee juomavesijärjestelmiä kehittäviä ja hygieniaoloja parantavia hankkeita, mikä on luonteva osa sen kansainvälistä työtä johtavana vesikemian yhtiönä.