Maailmalla kamppaillaan lukemattomien ympäristöhaasteiden kanssa. Cleantech Finlandin uudessa verkossa toimivassa SOLVED-asiantuntijapalvelussa näitä haasteita ratkotaan huippuosaajien voimin. Myös Kemira on mukana palvelussa jakamassa asiantuntemustaan erityisesti vesiosaamiseen liittyen.
Cleantech Finland on suomalaisten ympäristöteknologiayritysten verkosto, jota operoi Finpro. Jäsenyritysten asiantuntijat ovat asiantuntijapalvelun tärkein osa.
Palvelussa kuka tahansa voi kysyä, keskustella ja verkottua, ja mukana olevat asiantuntijat tuovat esiin asioihin liittyvää tuoreinta faktatietoa, näkemyksiä ja käytännön kokemusta. Tähän mennessä palveluun on rekisteröitynyt noin sata asiantuntijaa. ”SOLVED tähtää maailman tärkeimmäksi cleantech-yhteisöksi. Voimme jatkossa kanavoida suomalaista osaamista entistä tehokkaammin vastaamaan globaaliin kysyntään”, sanoo Cleantech Finlandin johtaja Santtu Hulkkonen.
Hulkkosen mukaan Suomessa on näyttöä, yhteistyövalmiuksia ja luontainen halu tehdä asiat mahdollisimman tehokkaasti ja hyvin. ”Uudessa palvelussa tämä tekemisen tapa ja suomalainen asiantuntemus yhdistyvät kiinnostavaksi ja helposti lähestyttäväksi kokonaisuudeksi”, hän sanoo.