Kemiran yhteistyö paikallisen puhdistusyrityksen kanssa Salvadorissa, Brasiliassa on tuonut alueen vedenkäsittelyyn uutta tehokkuutta.
Kun Kemiran Brasilian-yksikkö solmi sopimuksen Embasan, valtion omistaman puhdistusyrityksen kanssa, tavoitteena oli palvella kahdeksaa miljoonaa vedenkäsittelyn asiakasta yhä paremmin. Vedenkäsittelystä Bahian osavaltiossa tulisi edullisempaa, ja siihen liittyisi vähemmän haasteita. Vuonna 2007 aloitetun yhteistyön tarkoitus oli tuoda osavaltion pääkaupungissa Salvadorissa sijaitsevan päävesilaitoksen käyttöön uusia vedenkäsittelyratkaisuja.
Tavanomaisen, suoran tuotemyynnin sijaan yhteistyön perustaksi valittiin innovatiivinen sopimusmalli, jossa asiakkaalle tarjotaan sekä kemikaaleja että palveluita. Kemira, jolla on oma annostelujärjestelmä ja polymeerienvalmistusyksikkö, otti vastuulleen flokkulointivaiheessa tarvittavan ionittoman polymeerin annostelun. Kemiran asiakkaana Embasa maksaa palvelusta käsitellyn veden määrän mukaan kuukausittain.
Laatu etusijalla
Embasan päätehtävä on varmistaa vedenkäsittelyn tasalaatuisuus laitoksessa, joka tuottaa 70 prosenttia Salvadorin juomavedestä. Solmitussa sopimuksessa painotettiin polymeerien laaduntarkkailun merkitystä, koska laitoksella oli aiemmin ollut tällä alueella vaikeuksia.
Puhdistamon itse tekemänä laadunvalvontaprosessi olisi tullut kalliiksi ja ollut käytännössä jopa mahdotonta tarvittavien laiteinvestointien vuoksi. Lisäksi kaupungin vedenjakelu olisi pitänyt keskeyttää.
Ulkoistamissopimus toi ongelmaan ratkaisun. Kemira pystyi myös takaamaan asiakkaalle houkuttelevan voittomarginaalin.
Merkittäviä säästöjä
Vesilaitoksen pääjohtaja Clovis Barreto kertoo, että sopimuksesta on koitunut monia hyötyjä, kuten Kemiran asentamien laitteiden huolellinen ylläpito. Kulujen pieneneminen on kuitenkin polymeeriannostelun ulkoistamisen suurin etu. Kemiran avulla annostelua pystytään kontrolloimaan paremmin. Polymeeriin liittyvä logistiikka ja varastointi ovat nekin Kemiran vastuulla.
Kemiran Brasilian-toimintojen markkinointi- ja myyntijohtaja Wanderley Ferreiran mukaan asiakkaan laitoksessa työskenteleminen parantaa mahdollisuuksia ymmärtää asiakkaan tarpeita ja haasteita sekä oppia prosessin yksityiskohdat paremmin. ”Kun osaamisemme yhdistyy mahdollisuuteen oppia lisää asiakkaasta, voimme parantaa käsittelyprosessia tai jopa luoda asiakkaalle räätälöityjä ratkaisuja.”
Teksti: Marcelo Furtado