Suoraan sisältöön

Vesijalanjälki paljastaa piilokulutuksen

style=border-bottom:0pxKemira on mukana kansainvälisessä yhteistyössä, joka standardoi vesijalanjäljen laskemista. ”Työ perustuu elinkaarianalyysimenetelmän periaatteisiin. On tärkeää nähdä kokonaisuus, sillä esimerkiksi veden ja energian kulutus liittyvät tiiviisti yhteen. Jos prosessi vaatii paljon jäähdytystä ja puhdistamista, molempia kuluu”, sanoo
johtaja Timo Härmä.

Yhtiössä on tehty ensimmäisiä laskelmia omien avaintuotteiden vesijalanjäljistä. Tämän ohella tutkitaan, voiko prosesseissa edelleen lisätä veden kierrätystä. Tieto kulutuksen määrästä ohjaa kehittämään erilaisia menetelmiä. Kemira onkin onnistunut vähentämään omaa jätevesikuormitustaan samalla, kun vedenpuhdistus yhtiön tuotteilla on lisääntynyt.

Vesi on strateginen raakaaine ja elämän edellytys. ”Vesi on rajallinen luonnonvara, jota tulee säästää ja suojella. Ehtyvien ja likaantuvien vesivarojen puhdistaminen tulee yhä kalliimmaksi”, Härmä varoittaa.

Oman vedenkulutuksen tuntiessaan jokainen voi pienillä valinnoillaan säästää vettä merkittävästi. Henkilökohtaisen vesijalanjäljen voi mitata Kemiran nettisivuilta löytyvällä
laskurilla. Se kertoo, paljonko oma elämäntapa kuluttaa yhteisiä vesivaroja.

Vesijalanjälkilaskurin löydät täältä: www.vesijalanjalki.fi

Teksti: Johanna Paasikangas-Tella

Takaisin alkuun