Suomi on kuuluisa tuhansista järvistään, joita täällä onkin melkein 188 000. Järvien rannoilla on lukemattomia kesämökkejä, saunoja ja laitureita pääkaupunkiseudulta aina Lappiin saakka. Mutta jopa näillä puhtailla, rauhallisilla keitailla voi lymytä jotain epämiellyttävää pinnan alla.

Liialliset ravinteet kuormittavat

Kun järviin päätyy runsaasti ravinteita, erityisesti fosforia, järvet voivat rehevöityä. Se tarkoittaa, että järvessä olevat organismit lisääntyvät räjähdysmäisesti, mikä saa aikaan happikadon. Se voi muuttaa ekosysteemiä merkittävästi. Sinileväkukinnot ovat näkyvimpiä rehevöitymisen merkkejä. Ne saavat veden näyttämään samealta ja haisevat epämiellyttävälle. Ne voivat myös esimerkiksi ärsyttää vedessä uivien ihoa ja aiheuttaa vatsa- ja suolistovaivoja.

Suurin syyllinen rehevöitymiseen on maatalous, mutta myös kunnallisista jätevedenpuhdistamoista, teollisuuslaitoksista, metsätaloudesta ja kalanviljelystä päätyy liikaa ravinteita vesistöihin. Vaikka rehevöitymisellä voi olla vakavia vaikutuksia, sen ei välttämättä tarvitse johtaa järven tuhoon.

Ennaltaehkäisy toimii parhaiten

Järvien suojelemiseksi on tärkeintä estää ravinteiden pääsy vesistöihin käsittelemällä jäte- ja valumavedet tehokkaasti. Ennaltaehkäisy on aina helpompaa ja edullisempaa.

Jos järvi on kuitenkin jo päässyt pahasti rehevöitymään, on keinoja palauttaa se entiseen loistoonsa. Tällä hetkellä käytössä on kolme pääasiallista puhdistusmenetelmää. Ensimmäinen on ruoppaus, jossa järven pohjan runsasravinteisia sedimenttejä kaivetaan pois ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Ruoppaus voi kestää kauan ja olla kallista. Lisäksi poistetut sedimentit on käsiteltävä ja loppusijoitettava muualle.

Toinen menetelmä on ilmastus, jossa pyritään parantamaan järven happitasoa. Samalla lisääntyvät hyödylliset aerobiset bakteerit, jotka kuluttavat fosforin ja typen kaltaisia ravinteita. Ilmastus saattaa parantaa tilannetta väliaikaisesti, mutta se ei ole pysyvä ratkaisu, koska se ei poista ongelman aiheuttajaa.

Kolmannessa menetelmässä käytetään rauta- ja alumiinisuoloja, jotka ovat muuttaneet kahden järven, Littoistenjärven ja Nälkämölammen, tilanteen. Näitä suoloja on levitetty menestyksekkäästi kymmeniin Suomen järviin 1970-luvulta lähtien. Alumiinia on käytetty juomaveden puhdistamiseen yli 200 vuotta, ja se on maankuoren yleisin metalli. Järvien puhdistuksessa sitä käytetään polyalumiinikloridina, jolla on kunnostettu järviä muun muassa Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa.

Tässä menetelmässä on tärkeää, että kunnostus suunnitellaan huolellisesti ja tehdään tarkat laskelmat muun muassa kemikaalien laadusta ja määrästä parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Nykyaikaisella kaikuluotaintekniikalla kartoitetaan järven pohjan muoto ja arvioidaan, kuinka paljon vettä järvessä on. Littoistenjärvellä ja Nälkämölammella Kemiran asiantuntijat tekivät lisäksi useita kokeita mitatakseen tarkasti järviveden happamuuden oikean annostelun määrittelemiseksi.

Jälkihoito on yhtä tärkeää kuin huolellinen valmistautuminen. Huolellisella hoidolla varmistetaan, että asiat pysyvät kunnossa pitkän aikaa.

Näkyviä tuloksia nopeasti

Sekä Varsinais-Suomessa sijaitseva Littoistenjärvi että Suomen koillisosassa sijaitseva Nälkämölampi kärsivät rehevöitymisestä. Samean veden ja pahanhajuisten leväkukintojen vuoksi järvissä ei voinut uida, ja muu virkistyskäyttö oli rajoitettua. Kemiallisen puhdistuksen jälkeen molemmat järvet muuttuivat perin pohjin.

Kemiallinen käsittely muutti aiemmin samean veden, jonka läpi ei juuri nähnyt. Littoistenjärven vesi muuttui selvästi kirkkaammaksi vain muutama tunti polyalumiinikloridikäsittelyn jälkeen, ja Nälkämölammen pohjan saattoi nähdä ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Tulokset ovat niin loistavat, että seuraavan sukupolven innokkaat kalastajat ja uimarit voivat nauttia järvistä isovanhempiensa tavoin.